maanantai 28. marraskuuta 2011

Joulufiilis!

Pomppufiilis on vaihtunut nyt joulufiilikseen!

Joulufiilis iski ihan todenteolla viimeistään eilen, kun kävin S siskoni luona..
siskoni oli loihtinut siellä niin jouluisen, kodikkaan, tunnelman <3
Joulufiilis ei tarttunut yksin minuun, sillä lapset leikkivät tonttuleikkiä lähes koko illan
ja tanssivat joululaulujen tahdissa..me eletään nyt niin ihanaa aikaa!


Nämä kaikki kuvat on otettu myös uudella puhelimellani 
(varsinainen kamera on nyt jäänyt hieman paitsioon, kun kännykkäkameralla kuvaaminen on jotenkin niin paljon vaivattomampaa ja se on lähes poikkeuksetta aina lähettyvillä..myös se, että puhelimessani on 12 MP:n kamera on osasyynä siihen, että kuvaan erilaisia tilannekuvia mielummin nyt kameran sijasta puhelimellani)
Ihan heti ei kuitenkaan kuvaaminen puhelimella sujunut täysin vaivatta, sillä pari ensimmäistä päivää otin kuvia suojapaperi linssin päällä ja ihmettelin suuresti ottamieni kuvien suttuisuutta..Ehdin jo olla hieman pettynytkin 12 MP:n kameraan ja ääneen ihmettelin miehelleni kuvien huonoa laatua..
mieheni sitten kysyi, että olenko muistanut ottaa suojakelmua linssin edestä pois! :D
Kappas vaan eihän sellainen edes ollut käynyt tällaisen tyypillisen blondin mielessä ja heti suojan poistettua kuvat olivat aivan toista luokkaa..tässä voitte nähdä eron:


Tässä nyt sitten paljastin kaikille tyhmyyteni.hih!
Tälläinen hömelö mä vaan oon..toivoton tapaus ehdottomasti ;)
Teen asioita ja mietin vasta myöhemmin..sellainen taiteilija sielu vaikken mikään taiteilija olekkaan! Hehhee!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää mieltäni!
Tack för din kommentar, det värmer!