Nyt on sitten esikoisemme osalta päiväkerhot kerhoiltu ja koulumaailma odottaa pientä kulkijaa..
haikeaa ja jännittävää!
Tänään saimme nauttia dagklubbenin vårfestistä ja tällä kertaa se olikin järjestetty ulos eli vietimme yhteistä aikaa kerhon pihalla leikkien ja herkutellen..oli kyllä tosiaankin ihanaa vaihtelua tuollainen rennompi "juhliminen"..I LIKE!<3 :]
Lapsille [ja tietysti myös aikuisillekin] oli järjestetty paljon erilaista aktiviteettiä mm. liiduilla piirtämistä, saippua kuplien puhaltamista jnejne.
Hauskaa oli ja ilmakin oli ihanan kesäinen<3
Lähtiessämme pois kerhon piha-alueelta, esikoisemme kävi vielä kurkistamassa kerhon ulko-ovesta sisään ja kertoi autoon tullessaan kaipaavansa kerhoa ja kerhotätejä!<3
Ihan muistuu oma lapsuusaika mieleen..ainahan kaikki pysyvät maisemanvaihdokset sai aikaan haikean mielen ja ilmassa oli sekä haikeutta, että odotusta..oli ihanaa kasvaa isoksi, mutta samalla halusi olla vielä pienikin! Ihan samat ajatykset oli varmaan tyttöni mielessä tänään jättäessään kerhoajan taakseen eli odottavaisin mielin ja innoissaan hän lähtee koululaisten maailmaan, mutta toisaalta hänestä taas olisi ollut kiva vielä kesän jälkeen palata tuttuun ja turvalliseen kerhoon.
Sellaista se tämä elämä on..kasvamista! :]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi, se lämmittää mieltäni!
Tack för din kommentar, det värmer!