perjantai 26. huhtikuuta 2013

Underbara fredag.

Perjantait ovat aina ihania, mutta tämä perjantai on kyllä ihan erityisen ihana 




Tänään saan mm. nuo ylläolevassa kuvassa komeilevat, Ikea aarteet, kotiovelle asti kannettuna [!] Voisiko perjantai tästä vielä kovin paljoa paremmaksi muuttua?! 
Ei tarvitse muuta kuin odottaa lähetin saapumista ja pian jo sitten istuskelenkin uudella Karlstad -divaanisohvalla The Voice of Finlandin finaali-jakson parissa. Tai no todellisuudessahan mieheni joutuu kuitenkin muutaman hikikarpalon vuodattamaan, lähetin poistumisen jälkeen, ennen kuin tämä rouva pääsee nauttimaan uuden sohvan mukavuudesta. Ja tässähän voikin nyt samaan hengenvetoon todeta, että toisen unelma perjantai taitaakin olla toisen painajainen ;) 
Yhdessä tuumin kuitenkin mieheni kanssa, pari viikkoa sitten, tehtiin tilaus Ikeaan, joten ehkä hän on jo ehtinyt henkisesti valmistautua tähän tulevaan kasaamis urakkaan ja itseasiassa mieheni on jopa aidosti kiinnostunut näistä Ikean kokoamis jutuista tai on ainakin ollut  aina tähän päivään saakka.

Meillä tämä päivä kuluukin ensin odottamisen merkeissä sitten hermoja kiristävän ruuvaamisen parissa ja lopuksi, toivottavasti ainakin, sulassa sovussa upo uudella sohvalla herkutellen 

Jag önskar er alla en riktigt trevlig fredag!

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi, se lämmittää mieltäni!
Tack för din kommentar, det värmer!