tiistai 21. toukokuuta 2013

Nyt on se aika.



Anno-kollaasin väsääminen johti siihen, että hankin itselleni mm. nämä Anno- Sulka pussilakanat. Kerrassaan ihanat 


Nyt on se aika vuodesta, kun ulkona vietetään suurin osa meidän valveillaoloajastamme [jos minulla ei siis ole työpäivää]. Heti aamusta aamupalan jälkeen kaikilla tekee mieli ulos aurinkoon ja päivälläkin tulemme suorittamaan sisätiloihin vain ne pakolliset toimempiteet eli perheen äippä, minä siis, täytän välillä pyykikonetta, heilutan imuria, tyhjennän tiskikonetta, kokkailen pienesti jne. ja lapset puolestaan tulevat sisälle vain ja ainoastaan suorittamaan tarpeensa wc:ssä. Kaiken muun ajan olemme siis ulkona, sillä haluamme ottaa IHAN KAIKEN irti tästä harvinaisesta herkusta eli auringosta sekä lämmöstä. Lounaat ja päivällisetkin nautitaan ulkosalla, mutta iltapalalle tulemme sitten, SUIHKUN KAUTTA, pitkin hampain sisälle. Lapsetkin ovat olleet taas pitkästä aikaa iltaisin ihan rätti poikki väsyneitä ja ovat nukahtaneet ihan ennätysajassa.

Pyykin pesu ja varsinkin kuivaus on silkkaa luxusta kesällä, kun pyykki kuivuu ulkona ihan kuivaksi jo muutamassa minuutissa. Pitäisikin aloittaa tämän makuvaatteiden pesu-rumban jälkeen täkkien, tyynyjen ja mattojen pesu, kun kuivaus ilma on mitä parhain.

Huomenna on jo keskiviikko ja minun ensimmäinen työilta tälle viikolle..kyllä nämä päivät vain sitten ihan vilisee silmissä. Hieman iskee paniikkiakin ajatellessa, että pian lähestyy jo kesäkuu, jarru pohjaan kiitos ja aika voisi pysähtyä hetkeksi tähän ihanaan toukokuuhun.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää mieltäni!
Tack för din kommentar, det värmer!