kuva lainattu osoitteesta: http://blogit.mtv3.fi/sivumaku/ |
Viikko sitten perjantaina mainitsin ohimennen täällä, blogissani, kuulleeni huhuja siitä, että mtv3:n ruokabloggaaja, sivumakuja, olisi tulossa yhdessä vaimonsa kanssa testaamaan meidän hampurilaisia ja tottahan tuo huhu olikin. Sain kunnian palvella heitä tuona kyseisenä iltana ja kertoa heille, ylpeänä, hieman Fäboda Café & Kitchenistä. On aina yhtä ihanaa kertoa kaikille asiakkaille työpaikkani konseptista ja kaikista mm. ruuan valmistukseen liittyvistä periaatteista, sillä olen itsekin täysin vakuuttunut siitä, että kokkimme valmistavat ruokaa kaikille täydestä sydämestä. Kaikki on ihan "kotitekoista" ja puhtaista suomalaisista raaka-aineista valmistettua, juuri niin kuin haluan itsekin sen olevan.
kuva lainattu osoitteesta: http://blogit.mtv3.fi/sivumaku/ |
kuva lainattu: http://kipparinmorsian.blogspot.fi/ |
Huomasin päässeeni itsekin mukaan pariin kuvaan ja ajattelin jakaa ne täällä omassa blogissani. Yllä olevissa kuvissa touhuan Fäboda Blend -kahvin parissa. Jauhoin tuoretta kahvia virailemme mukaan vietäväksi. Toivottavasti tämä Fäbodan nimikkokahvi on ollut heidänkin mieleensä. Ainakin hampurilaiset olivat sitä ja ne saivatkin erinomaisen arvostelun heiltä: maan parhaat!
[Lue lisää tästä arvostelusta täältä ja täältä]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi, se lämmittää mieltäni!
Tack för din kommentar, det värmer!