Nyt on sekin tärkeä päivä juhlittu onnistuneesti.
Tytöt olivat tapansa mukaan niin innoissaan isänpäivästä ja oman rakkaan papan herättämisestä, että tuskin malttoivat silmänsä ummistaa yöksi. Jo hieman yli aamu kuuden, kuului tyttöjen makuuhuoneesta puhetta ja eihän siinä sitten auttanut muu kuin nousta reippaasti itsekin ylös aamukahvin keittoon.
Jo menneellä viikolla askartelin yhdessä tyttöjen kanssa papalle, faffalle ja vaarille "pyykkipoika enkeleitä". On ihanaa antaa lahjaksi aina myös jotain itsetehtyä. Vanhin tytöistä oli tietysti taiteillut eskarissakin, mutta kahden nuorimman kanssa täytyy askartelut suorittaa täällä kotona.
Isänpäivän aamupala koostui: rullaleivästä, itse leivotuista suklaapalloista, kahvikupillisestä sekä lasillisesta tuoremehua. Tarjottimelta löytyi siis kaikkea sellaista, josta meidän juhlakalu pitää.
Viikonloppuna tehtiin myös jotain todella älytöntä, mutta silti meille niin tuiki tavanomaista.
Kerron siitä lisää joskus tässä myöhemmin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi, se lämmittää mieltäni!
Tack för din kommentar, det värmer!