tiistai 19. maaliskuuta 2013

Kiirettä pukkaa, mutta pukatkoon.


Silloin ainakin  tuntee olevansa elossa tai jotain sellaista ;)

Kotimatkalla, autossa, syntyi pieniä raapustuksia erästä projektia varten.

ja matkahan sujuikin näin oikein rattoisasti!

Esimakua tulevasta "työ"pisteestä.


Blogissani on ollut nyt lähipäivinä tavanomaisen hiljaista ja se taas johtuu tietysti siitä, että tällä äipällä on ollut tavanomaisen kiirusta, mutta todellaki ainoastaan vain positiivista sellaista. Tunnen pitkästä aikaa itseni todella energiseksi ja on kivaa, kun kokee olevansa hyödyksi toisille. 

Eli viime viikon lököttely rakkaissa lapsuudenmaisemissa  on nyt tältä erää täysin historiaa ja ollaan todellakin palattu takas, sorvin äärelle, arkeen! Viime viikko oli kyllä niin voimia antavaa ja meidän kaikkien akut saivat todellakin latautua täyteen uutta energiaa. Pysyimme terveinä koko viikon ja saimme tehdä päivittäin kaikkea ihanaa, kuten esim. ulkoilua, urheilua, hieronnasta nauttimista, shoppailua, kirppistelyä, herkuttelua, yhdessä oloa...todella kova ikävä jäi taas kerran niitä maisemia ja ihmisiä, mutta toivottavasti pääsemme sinne pian uudelleen!

Takasin tähän arkeen palasin itseasiassa itse jo heti sunnuntaina, autossa, kun olimme kotimatkalla tänne länsirannikolle. Raapustin kynälläni tekstejä eräätä projektia varten ja nyt lähes kaikki tekstit on lähetetty asianomaisille. Eilinen päivä meni ohi kiitäen laukkuja purkaessa, pyykkiä pestessä sekä tekstejä vääntäessä ja nyt on jo tiistai. Ihanaa, kun päivät menee nopeaa, sillä taas perjantaina uutta reissua pukkaa. Odottaminenhan kävisi liian tuskalliseksi ilman tekemistä. Perjantain reissua odotan erityisen kovasti siksi, että olen lähdössä tällä kertaa yksin tapaamaan rakasta ystävääni pk-seudulle eli pian saan taas pakata laukkuni kasaan 

Laitan kuvia kirppislöydöistäni ja muista ostoksistani luultavasti lähi päivinä ja voin vain sanoa, että muutaman todella herkullisen löydön tein.

Palaillaan 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää mieltäni!
Tack för din kommentar, det värmer!