perjantai 15. heinäkuuta 2016

Tuoretta leipää imettävälle




Eilen iski yllättävä tuoreen leivän himo tähän lounasaikaan. Imetys aikanahan en uskalla syödä oikeastaan mitään tuoretta. En ainakaan leipää, pullaa, mansikoita. Himon kuitenkin nyt iskiessä, ei auttanut muu kuin googlettaa hiivatonta leipää. Löysinkin oivan Rieska -reseptin ja bonuksena oli vielä se, että leipäresepti oli myös gluteeniton. Ihan kaikkea tarvittavaa ei siihen hätään kaapista löytynyt, joten muokkasin löytämääni reseptiä hiukkasen. Kaurajauhot korvasin esimerkiksi mantelijauholla ja tattarijauhot tattarihiutaleilla. Herkullisen hyviä rieskoja tuli pienestä ainesosa muutoksesta huolimatta. Olipahan se vain nautinnollista mutustella lounaalla tuoretta leipää ilman vatsanväännepelkoa. Leipä oli eilen uunituoreeltaan voin sulaessa sen pinnalle, todella herkullista. Tänä aamuna ei kuitenkaan enään läheskään yhtä herkkua ja tästä viisastuneena leivon ensi kerralla vain puoli satsia eli 8 leipästä. Leipä oli sen verran kätevä pyöräyttää, että näitä voisi leipoa vaikka joka aamu aamupalaksi. Taikinaa ei tietystikkään tarvitse kohottaa ja paistoaikakin on vain kymmenisen minuuttia. Mikä olisikaan sen herkullisempaa kuin tuore, hiivaton leipä kaurapuuron kylkiäisenä.

Olen tässä kesän mittaan useita kertoja miettinyt, kuinka kallisarvoista ja ihanaa onkaan jälleen saada olla kotiäitinä. Olen innostunut taas leipomisestakin ihan eritavalla. Kaikki merkit viittaavat vahvasti siihen, että meille taitaa tulla leipomistäyteinen syksy ja talvi.

Syksyn ja talven noustessa tässä esille, tulikin mieleen että kolmella vanhimmalla neitokaisella alkaa koulu tasan kuukauden päästä. Kyllä nämä kesät menee aina niin nopeasti ohi. Pitää vielä nauttia näistä ohjelmattomista päivistä täysin rinnoin. Syksyllä on taas tiedossa opiskelun lisäksi läjäpäin harrastuksia. Nyt pitää kuitenkin pitää tämä syksy ohjelmineen pois mielestä ja keskittyä olennaiseen eli ihanaan kesään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää mieltäni!
Tack för din kommentar, det värmer!