Perinteiset

Perinteiset kouluunlähtö -kuvat otettiin tänä vuonna vasta ensimmäisen koulupäivän jälkeen ja niin taidettiin kyllä ottaa viimekin vuonna, jos oikein tarkkaan asiaa muistelen. Tämä neljän lapsen äitinä oleminen tuo välillä vähän haasteita kehiin, mulla varsinkin ajankäytön suhteen. Aika harvassa tai kokonaan olemattomissa ovat nykyisin ne päivät, jotka menevät ennalta suunnitellun aikataulun mukaisesti. Itse olen armottomasti lähes päivittäin aikataulua enemmän ja vähemmän jäljessä 🙈

Voihan sitä illalla yrittää kaikenlaista etukäteen suunnitella, kuten viikko sitten valokuvaus-sessiota jo ennen aamu yhdeksää. Eriasia sitten, että toteutuuko ennalta laadittu suunnitelma ja viikko sitten se ei ylläripylläri toteutunut. Esikoisen eskariin sekä ekaluokalle lähdöt ovat ikuistettu kameraan heti verekseltään aamulla, mutta onhan se nyt ihan eri juttu valmistella koululaisia potenssin kolme + 1 TAAPERO siihen lisäksi 😅

Taaperosta puheen ollen, hän täytti eilen vuosi ja 3 kuukautta. Vuosi sitten hän poseerasi kuvissa hyvinkin maltillisesti, mutta nyt on kyllä se maltillisuus hyvinkin kaukana. Yllä oleva kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, KOVA ääninen neitokainen vauhdissa 24/7. Jos lähes kaikki päiväsaika meni viime syksynä sohvalla imettäen, niin nyt se sama aika menee puolestaan siinä samaisella sohvalla kuperkeikkoja heittelevän taaperon suojelemiseen 😜

Ajatella! Nythän tässä oikein vasta havahtuukin siihen, että kuinka paljon kehitystä lapsen ensimmäisen elinvuoden aikana tapahtuukaan. Pienestä tuhisevasta kääröstä tulee sinne tänne sinkoileva kovaääninen pikkupötkylä. Niinhän se kuuluu ollakin, "lapsi on terve kun se leikkii".

Samaa tässä ja viime syksyssä on kuitenkin tuo jo aikaisemmin mainitsemani imetys. Ei nyt enää ihan jatkuvaa sohvalla imettelyä, ainakaan päiväsaikaan, mutta yöllinen imettäminen voi olla jopa astetta hurjemmalla mallilla kuin viime syksynä 🙊 Hampaiden puhkeaminen pikkukaverilla lienee syy meidän levottomiin öihin ja levottomiin yöuniin voi, näiden hampaiden lisäksi, vaikuttaa tietysti myös kävelyn (lue: juoksun) oppiminen. Tuntuu, että hän ei malttaisi rauhoittua aloilleen edes yölläkään.

Jos vielä pari sanaa kuvauspaikasta sanoisin. Tämän vuotiseksi kouluunlähtö (tässä tapauksessa koulustapaluu) -kuvauspaikaksi valikoiutui pihatien keskeneräinen tietyömaa ja tarkkaan ottaen tien laidassa olevat pienet sekä suuremmat sähkökaapelikelat. Samalla tuli vähän ikuistettua tätä lähiympäristöä tietyö-lookissaan ennen asfaltointia. Itsellänikin on tullut, joskus lapsena, rullailtua samanmoisilla sähkökaapelikeloilla. Pitkin asfalttipihaa vedeltiin isosiskoni ja serkkuni kanssa siellä omissa lapsuudenmaisemissani, Lapissa. Pikkaisen nostalginen fiilis tulikin kuvatessani näitä neitokaisia puisien kaapelikelojen luona. Tietyön valmistuttua kokonaan, saavat nämäkin kelat lähtöpassin. Viime hetkellä ehdittiin siis vielä taltioida nekin kameralle. Nuorin lapsistani ei tule edes muistamaan, miltä täällä näytti ennen tätä suurta tietyötä ja tien asfaltointia. Onneksi on näitä tuhansia kuvia siitä häntä muistuttamassa 😉

MUKAVAA ALKANUTTA VIIKKOA KAIKILLE ja turvallista koulupolkua kaikille koululaisille tälläkin viikolla kaikkialle!!

Synttärisankarin näköinen päivä

Nyt alkaa tuoreen 7-vuotiaan varsinainenkin syntymäpäivä taittua iltaan ja päivänsankari kaivautuikin juuri onnellisena vällyjensä väliin, lahjaksi saatu kännykkä yöpöydällään, tuntien vielä itsensä paljon aikaisempaa vanhemmaksi. Lasten tuumailut on niin ihania 💔

Aika pitkälti ollaan menty tämä päivä hänen sanelemana eli tehty ihan meidän tulevan ekaluokkalaisen näköinen päivä. Neitokainen on ollut koko pienen ikänsä aamuvirkku ja niinpä me muut sovittiin jo eilen illalla, että tänään herätään hyvissä ajoin herättämään hänet perinteisen "Paljon onnea vaan" -laulun säestämänä. Vaikka heti seitsemän jälkeen onnittelulaulu kaikuikin hänen sänkynsä vierellä, niin ei siltikään onnistuttu häntä ihan aikuisten oikeasti laulullamme herättämään. Hänhän oli toki nukkunut levottomasti koko yön ja herännyt varmaan kukon laulun aikaan mietiskelemään, että koska "Paljon onnea vaan" -laulu helähtää ilmoille 😅

Oltiin onnistuttu hyvin huijaamaan häntä, että kännykkää hän ei tule vielä saamaan tänä vuonna lahjaksi ja mikäli hän sen tässä lähiaikoina kuitenkin jostain syystä saa, niin se on sitten minun vanha puhelin. Omaa kännykkää hän on nimittäin odottanut siitä lähtien kuin 1,5 vuotta vanhempi isosisko sai sellaisen omakseen. Jotenkin heitä on aina pidetty ns. samalla viivalla ja monet jutut hän on saanutkin kokea isosiskon rinnalla/vanavedessä sen reilun vuoden "normaalia" aikaisemmin. Kännykkää hän ei ole kuitenkaan saanut itselleen sen aikaisemmin kuin isosiskonsakaan ja tässä asiassa on ollut hänellä  tietysti vähän sulateltavaa. Voitte sitten varmaan aika hyvin arvata, kuinka äimän käkenä hän tänä aamuna olikaan kuullessaan juuri lahjakääreistä paljastuneen koulurepun soivan siis S O I V A N (!!). Edellisenä iltana oltiin piilotettu kännykkä, niin ikään lahjaksi tulevan koulurepun taskuun ja isoimman isosiskon tehtävänä oli soittaa puhelimeen heti, kun reppu paljastui lahjakääreistä. Vielä yritettiin viime hetkilläkin huiputtaa, että pikkusisko on varmaan ehtinyt lahjan paketoimis hetkellä sujauttaa soivan lelunsa reppuun sisälle ja se on se vauvalelu, joka siellä soi. Tämä vedätys ei kuitenkaan enää mennyt perille vaan vuorenvarmasti hän kiskaisi puhelinrasian repusta esille. Voin sanoa, että siinä unohtuikin sitten kaikki muut lahjat saman tien 😉

Runsaan synttäriaamiaisen jälkeen lenkkeiltiin, isot neidit pyöräillen ja minä pienintä vaunussa kärräten, kaupunkiin kirjastoon "lätt att läsa" -kirjoja lainaamaan. Kirjastossa käyminen on ollut toiveissa monena päivänä ja tänä päivänä sekin toive toteutui. Kirjojen lainaamisen jälkeen sammutettiin nälkämme kaupungin parhaassa hampurilaisravintolassa eli Friends & Brgrs:ssa, vain parasta parhaalle. Sen jälkeen siirryttiin viereiseen puistoon eli Runebergin puistoon sekä myöhemmin vielä Koulupuistoon, sulattelemaan näitä maittavia hamppareita ranskiksineen valokuvauksen avustuksella. Juhlakalu halusi tietysti valokuvata itse omalla puhelimellaan kaikkea ympärillä olevaa kauneutta ja täytyy vain todeta, että omena ei ole kyllä tässä asiassa kauas puusta pudonnut. Tuore 7-vuotiashan on ihan äitinsä tyttö, kun toivoo päästä kuvaamaan kauniita kukkia uudella puhelimellaan. Siinä me sitten kuvattiin yhdessä, hän kukkia ja minä häntä 💚

Päivälliseksi valmistettiin täällä kotona neidin lempiruokaa eli kalapuikkoja dippikastikkeella ja illalla saunottiin pitkästä aikaa täällä kotisaunassa kera saunalimppareiden. Erittäin onnistunut syntymäpäivä meillä on kaikinpuolin kyllä ollut ja neitokainen tokaisikin saunoessaan, että "tämä on ollut maailman paras syntymäpäivä". Ehkä hän on tokaissut niin jokaisena vuonna, mutta sehän vain tarkoittaa jokaisena vuonna syntymäpäivän olleen juuri hänen silloisten tarpeittensa mukainen.

Joku päivä, koulujen jo alettua, olisi tarkoitus pitää hänelle ensimmäiset viralliset kaverisynttärit ja niitä minun pitäisikin kahden vanhimman lapseni kanssa alkaa kuumeisesti suunnittelemaan. Mikäli sää sallii, pidämme täällä kotipihalla ulkoilma synttärit. Niitä kemuja odotellessa 😍

Lasten ehdoilla

Kesälomaa ollaan ihan pian vietetty kuukauden verran ja lähes saman ajan on kestänyt myös, ennalta suunnittelematonta, blogi hiljaisuutta. Niin se arki vain taas kerran on vienyt menessään vaikka ns. lomalaisia ja vapaita kuin taivaan linnut ollaankin. Kesäloman lähestyessä luulin, että aikaa tälle rakkaalle harrastukselleni eli bloggaamiselle olisi nyt kesälomalla enemmän. Voi kuinka väärässä olinkaan, taas kerran. Olen mennyt tämän lasten ensimmäisen kesäloma kuukauden ihan heidän ehdoillaan vain karsien kaikki pienetkin omat harrastukset pois tai oikeastaan tällaiseen tilanteeseen ollaan ajauduttu ihan vain elämällä tässä ja nyt. 

Lapset ovat siis määrittäneet tämän pian jo menneen kesäkuun tahdin. He ottivat heti kesäloman alettua loma-moodin päälle ja unirytmi meni sekaisin välittömästi. Nukkumaan mennään lähes poikkeuksetta vasta puolelta öin ja aamut ovat tietysti sen mukaiset eli slow motion -sävytteiset. Kouluarkena hiljaisuus täällä tulee viimeistään yhdeksän maissa illalla ja aamu valkenee tietysti myös kolmisen tuntia aikaisemmin kuin nyt eli kuuden tai viimeistään seitsemän maissa. Tämänhän tarkoittaa luonnollisesti sitä, että itse laitan nyt nukkumaan samaan aikaan tyttöjen kanssa ja iltaisin koneen äärellä istuminen on saanut siten jäädä ihan kokonaan. Aamupalat kun ollaan syöty lounasaikaan, niin ei sitä aamuisinkaan ole ollut aikaa koneen ääressä istumiselle vaikka se on ollut haaveissa jo lähes kuukauden verran. Tyttöjen loma-moodi on näkynyt ja kuulunut myös pyjamabileiden muodossa. Heti ensimmäisellä kesälomaviikolla he saivat rakkaan serkkutyttönsä tänne kokonaiseksi viikoksi ja siitä harvinaisesta herkusta nautittiinkin täysin siemauksin. Ensimmäisellä kesälomaviikolla esiteltiin siis alkuviikosta serkkutytölle näitä lähiseutuja venesatamineen sekä kaupungin nähtävyyksineen ja loppuviikosta hän pääsi tutustumaan kanssamme saaristolaiselämään mökillemme.

Nämä kesäkuun loppuviikot ovat myös menneet tytöillä hyvin serkkupainotteisesti. Ollaan keksitty puuhaa pikkuisten yökyläilijöiden kanssa kaupungilla shoppaillen, jätskiä koulupuistossa syöden sekä rantaillenkin. Luonnollisestikin ollaan myös vastavierailua harrastettu. Vaikka blogin päivittämiseen ei ole nyt kesäkuussa aikaa löytynyt, niin kamera on kuitenkin ollut mukana lähes joka käänteessä tallentaen muistikortille näitä meille tärkeitä kesämuistoja. Kameran muistikortille on ehtinyt tallentua myös tätä kesäkuun kauneutta niin luontokuvien kuin sisällä esiintyvän viherkasvi-viidakkonikin muodossa. Niitäkin kuvia mulla on haaveissa ehtiä joku kerta tänne blogiin laittaa.

Nyt taisikin tulla oikein ennätys määrä kuvia tähän postaukseen, kokonaiset 15 kappaletta. Kaikki kuvat täynnä RAKKAUTTA, ihan niin kuin tämä viimeinenkin kuva antaa ymmärtää. Serkkurakkautta ylimmillään ❤

Sunnuntaina on jo heinäkuun vuoro ja nähtäväksi jää mitä se kuukausi tuo blogi rintamalla tullessaan. Itse olen nyt pian jo menneen kuukauden aikana miettinyt useampaankin otteeseen, että miten varsinkin useamman lapsen bloggaaja äidit pystyvät arjentohinassa päivittämään blogia lähes päivittäin. Itselleni se on vain kaukainen ja ihan mahdottomaltakin tuntuva haave. Ainakin meidän koti näyttäisi hyvin pian kaatopaikalta, lapset vähintäänkin nälkiintyneiltä ja kaikinpuolin kärsineiltä, mikäli omistaisin kaiken ylimääräisen aikani (aika, jota ei edes ole olemassakaan) blogilleni. No onneksi tämä bloggaaminen on itselleni ollut aina vain harrastus, ihan siinä missä esimerkiksi puutarhan hoitokin eli en tarvitse onneksi vetää stressiä tästä jatkuvasta blogi hiljaisuudesta. Rakas harrastus tämä kirjoittaminen sekä kuvien laittaminen mulle kyllä on, joten aina tilaisuuden salliessa jotain tänne postailen. Puutarhanhoitokin tuli tuossa ohimennen mainittua ja sekin on tämän lomailun lisäksi vienyt tätä arvokasta tietokone aikaani. Suomen kesä on niin naurettavan lyhyt, joten sallin itselleni mielummin lasten ehdoilla elämisen, lomailun, mökkeilyn, puutarhailun ja kaiken muun kullan arvoisen asian.

Kauniita kesäkuun viimeisiä päiviä kaikille!

Vielä viikko sitten

Vielä viikko sitten oltiin näissä kauniin lumisissa Lapin maisemissa. Nyt kun täällä kotona ulos ikkunasta katselee, näkee vain kaatosateen. Vettä sataa tälle keväälle täällä ekaa kertaa näin ihan kaatamalla ja tulee ihan kesäsateet tai jopa syksysateetkin kelistä mieleen. Näin sateen keskellä on varsin ihanaa vielä hetkeksi palata ainakin ajatuksissa takaisin viikon takaisiin tunnelmiin.

Kuten jo edellisessä postauksessa mainitsin, Lapissa riitti lunta, kirkkautta ja aurinkoa. Toki oli niitä pilvisiäkin päiviä yhtä paljon kuin aurinkoisiakin, mutta näin jälkeenpäinhän sitä muistaa vain ne huippu hetket eli aurinkosäät. Aika kultaa muistot, jopa näin tuoreetkin sellaiset. Kevät hanget hohtivat ja säteilivät auringossa saaden meidän kasvoihinkin sellaisen pienen kivan päivetyksen pisamoineen. Näissä kuvissa se päivetys ei pahemmin kyllä näy, eikä näy pian edes livenäkään, mikäli nämä sadekelit meinaavat täällä jatkua pidempäänkin.

Ajatukset ovat kyllä nyt tässä vähän kaksijakoiset. Toisaalta olisi vielä ihanaa nauttia auringosta keväthangilla ja vesisade saisi pysyä loitolla, mutta toisaalta on kyllä ihanaa tämä täällä vallitseva lähes täysi lumettomuus ja lumettomuuden aikaansaaja eli vesisade. Jos ei vettä sataisi näin kaatamalla, niin ei meillä olisi pienintäkään toivoa saada pääsiäisenä venettä vesille. Vielä viikonloppuna olin aika toivoton tämän pääsiäisveneilyn suhteen, mutta tänään on taas toivo herännyt ja mökkeily siintää silmissä. Mikäli jäätilanne satamassa on suotuisa, niin huristellaan veneellä torstaina saareen ja mökkeillään koko pääsiäinen. Hassua kyllä kirjoitella veneilystä samalla, kun silmäilen näitä alla olevia kuvia. Meno Tornionjoella on vielä tälläkin hetkellä kaikkea muuta kuin veneilyllinen 😆

Loppukevennykseksi lapsiperheen ihanne retkeilykuva (yllä) ja raakatotuus -kuva (alla) 😂

Jos minulta kysytään, niin alla oleva kuva on kyllä tuhat kertaa arvokkaampi ja tunteikkaampi kuin yllä olevat kuvat. Hiihtomonot hujanhajan, mukit vinksinvonksin, sauvaparit hukassa etceteraa etceteraa ja tällaista listaa voisi jatkaa lapsiperheessä loputtomiin. Mutta tämähän on juuri sitä täyttä elämää isolla Eellä 💙

Seuraavan kerran näihin maisemiin, mutta lumettomiin sellaisiin, sitten joskus kesällä. Nyt maanantai-illan ratoksi miettimään, että mitä kaikkea mahdolliselle pidennetylle mökkiweekendille tarvittaisiin mukaan.

Helppo hymyillä

TÄNÄÄN ON OLLUT HELPPO HYMYILLÄ 😁

Ilma on nimittäin ollut enemmän kuin kohdillaan. Plussakeli höystettynä auringolla ja lintujen laululla, ei voi valittaa!

Hymyn huulille tuo myös tämä minun viherrakkaus. Kukkia ja muita oksia lisääntyy tänne olohuoneeseemme kuin sieniä sateella. Tänään auringon siivilöityessä ihanasti olohuoneeseemme havaitsin pari viikkoa sisälle ottamissani koivunoksissa pienet lehtien alut. Ehdin jo ajatella ettei oksiin puhkea silmuja ollenkaan, mutta väärässä onneksi olin. Niillä kesti vain vähän aikaa tajuta, että ovat tulleet kylmästä lämpimään 😎

Huominen ystävänpäiväkin on saanut jo tänään hymyn huulilleni ja lapsille kutinan vatsanpohjaan. Olen nimittäin tänään järkännyt tytöilleni pientä ystävänpäivä yllätystä. Mitään lahjoja en heille ostele, mutta koulun jälkeen huomenna nautitaan extra ihana välipala ja tätä huomista välipalaa olen salamyhkäisesti tänään keittiössä valmistellut. Rakastan näitä yllätyksien järjestämisiä ja varsinkin silloin, kun minulla todella on aikaa nähdä vaivaa sen eteen. On niin palkitsevaa saada seurata lasten intoilua tällaisista pienistäkin ylläreistä. Saapa nähdä miten he jaksavat huomenna koulussa keskittyä, kun koulun jälkeen on luvassa tätä ystävänpäivähömpötystä.

Enää pari tuntia jäljellä tätä päivää ja huominen ystävänpäivä onkin jo pian käsillä. Nyt voisinkin jo tässä samalla toivottaa kaikille oikein lämpöistä ja yllätyksellistä ystävänpäivää. 

" Ystäväni, kuljetko kanssani kappaleen kivistä  matkaa.
Kuuletko, kun kuiskaan, että kanssasi on hyvä jatkaa. "

Kiitos, ensi kertaan!

Nyt alkaa olla tämä voimaannuttava loma täällä Lapissa tältä kertaa ohi, kun huomenna aamuvarhain huristellaan vaarin kyydillä kohti kotinurkkia.

Aika riutuneina tänne viikko sitten tultiin, mutta nyt ollaan ehditty pitää itsestäkin ihan kiitettävästi huolta. Kotona se ei ole nuorimmaisen neidin syntymän jälkeen todellakaan ollut mikään itsestäänselvyys. Nyt on ollut aikaa niinkin tavanomaisille asioille kuten esimerkiksi varpaankynsien leikkaukselle ja kulmien huolittelulle, ajatella! Myönnän, että näin talvisaikaan on varpaankynnetkin ehtineet kasvaa pitkiksi ennen kuin niille olen priorisoinut aikaa ja välillä onkin tuolla kotipuolessa ollut sellainen mörrimöykky olo, varsinkin ihmisten ilmoilla liikkuessa. Nyt tämäkin metsänpeikko on ehtinyt tässä viikon aikana hieman ehostautua ja näin on tämän uuden vuoden arkikin paljon hauskempi maanantaina aloittaa. Maanantaina tosiaan taas koulukyytitykset iltapäivän ja illan harrastuksineen edessä. Valoa kohti onneksi mennään ja näin harrastuksiin iltaisin kuskaaminenkin on pian taas paljon hauskempaa.

Huomenna sanotaan taas heippa heit mummolan lempi potkurillemmekin ja toivotaan, että ensi kerralla saamme kiitää ylhäällä olevassa kuvassa esiintyvällä aarteella hankia pitkin joen jäälle aurinkolasit nenällä. Ensi kerralla on nämä ulkona otetut kuvatkin ehkä hieman kirkkaampia tai niin ainakin toivon. Mikäli sikäli kameran objektiivi on saatu siihen mennessä taas entiseen kuosiinsa ja voin taas ylipäänsäkin kuvata sillä jotain. Nämä kuvat ovatkin viimeisimmät sillä objektiivilla otetut, ainakin näin toistaiseksi.

Nyt nautimme vielä hetken yhdessä olosta täällä mummolassa ennen nukkumaan menoa ja huomenna taas pitkä autolla ajomatka edessä. Kiitos tästä kerrasta ihanat lapsuuden maisemat ja nähdään jälleen keveemmällä keväthankien merkeissä ♥

Hei

Ennätyspitkä blogi-paussi on vihdoin rikottu. Nyt on tätä, ei todellakaan ennalta suunniteltua, blogittomuutta kestänyt niinkin pitkään että en edes oikein tiedä, mitä tänne nytkään kirjoittaisin. Nyt jos koskaan, on taidot ruosteessa.

Joulukuun aikana ei tänne ilmaantunut yhtään postausta ja se onkin tämän myötä ainutlaatuinen kuukausi. Ei pelkästään tämän blogittomuuden/somettomuuden takia vaan myös kuumeisuuden takia. Meidän porukka sairasteli itsenäisyyspäivästä joulun välipäiviin saakka, hurjaa! Ainutlaatuisen tästä meidän perheen sairastelusta teki sen, että esimerkiksi minä ja mieheni emme ole sairastaneet kuumetautia tai ei ainakaan tällaista tautia kertaakaan jälkeen nuoruusvuosiemme. Eivätkä oikeastaan kolme vanhinta lastakaan ole kuumeessa kärvistelleet sitten hampaiden saannin jälkeen. Oltiin joulukuun viikot ns. pallo hukassa ja voimat eivät yksinkertaisesti riittäneet muuhun kuin hetki kerrallaan -elämiseen. Influenssahan se meidät yksi kerrallaan nujersi, mutta nyt me ollaan puolestaan nujerrettu se kataluus ja ollaan toivottavasti vahvempia seuraavan influenssa-aallon edessä. Muutama valmis postausaihe kuvineenkin olisi ollut, mutta en niitäkään jaksanut viimeistellä valmiiksi. Ehkä ne joskus tässä tammikuun aikana intoudun tänne blogiin vielä laittamaan vaikkakin kuvissa esiintyy taustalla kynttelikkö tai pari.

Muutamat ihanuudet ovat ehtineet olemaan jo huolissaankin tästä blogihiljaisuudesta, kun näin ennalta ilmoittamatta en ole antanut kuulua itsestäni some-maailmassa mitään. Ei perinteisiä joulun tai uudenvuoden toivotuksia, ei yhtikäs mitään. Yksityisesti olen kuitenkin heille viestittänyt, että ei tässä onneksi hätä ole tämännäköinen ja takaisin tullaan heti voimien annettua myöten. Nyt on voimat antamassa myöten ja onko se ihmekkään, kun ollaan päästy näihin kuvankauniisiin maisemiin eli Lappiin ♥

Täällä on aikaa ja täällä ON aikaa. Kiire ei ole mihinkään ja miksikäs olisi, kun pakkasmittarikin on näyttänyt enimmillään -38. Jopa valokuvaamiseen on ollut ihan aidosti aikaa, mutta kameralle kävi vain eilisessä valokuvaussessiossa kalpaten. Se nimittäin hyytyi pakkasessa ja ei ole ainakaan vielä näyttänyt toipumisen merkkejä. Sydämeni pohjasta toivon kamerani elpyvän, muuten voi käydä tälle blogillenikin kalpaten. Lauantaihin asti täällä vielä keräillään voimia ja sitten on taas ensi viikolla arki edessä.

Aikaisemmin, kun en ole hyvää uutta vuotta kenelleen toivottanut, niin teen sen sitten nyt. Kaikkea hyvää kaikille tasapuolisesti tähän uuteen jo alkaneeseen vuoteen ja kuulemisiin ♥

Hetkessä eläen

Yritän muistuttaa itseäni muistamaan elää hetkessä ja nauttimaan erityisen paljon tästä pienokaisemme vauva-ajasta. Meidän arkemme on nyt jotenkin niin rauhallista, mutta kuitenkin samalla myös todella kiireistä. Rauhallisuuden tunne tulee kait siitä, että kaikki kiireet ovat meidän perheen sisäisiä vapaavalintaisia kiireitä, ei ulkopuolelta tulevia kiireitä tai stressitekijöitä. Perhe-elämä yhdistettynä ulkopuolelta tulevaan stressiin oli mielestäni aika ajoin aika uuvuttavaa. Nyt minun arjen pitää kiireisenä lähinnä vain lasteni erilaiset tarpeet eli koulu läksyineen, kokeineen ja kuljettamisineen sekä harrastuksiin kuljettaminen ja viimeisenä muttei vähäisimpänä, imetys :) Luonnollisesti myös kodin kaikki askareet sekä ruanlaitto ainakin aina arkipäivisin. Onneksi mieheni tykkää leipomisen lisäksi kokkailla, joten sillä saralla saan vähän helpotusta viikonloppuisin. Hektisestä arjesta huolimatta, nautin juuri tämanlaisesta "stressittömämmästä kiireestä" ♥

Olen ottanut tavaksi viedä tytöt aina vaunuillen kouluun ja koulusta kotia. Tytöt siis pyöräilevät ja minä kävelen. Koen tämän vaunulenkkeilyn jotenkin paljon vaivattomammaksi kuin autoistuimen raahaamisen edes takaisin, tuulilasin rapaamisesta puhumattakaan. Täydellisen kaunis syksy on kyllä ollut puolellamme ja näiden kauniiden aamujen/aamupäivien, kuten tämäkin päivä on ollut, vuoksi vaunutellen lasten kouluun saattelu on ollut extra antoisaa. Tänä aamuna jopa siinä määrin, että intouduin nappaamaan kauniista luonnosta muutaman kuvan. Ihanaa saada ikuistaa tätä kaunista syksyä kameralle ja muistella muutenkin myöhemmin näitä ihania arjen hetkiä.

Tänä aamuna bongailin myös koululta kotiin palatessani erilaisia luonnon sisustuselementtejä. Mukaan tänne kotiini taipui muutama valkoinen tupsu kasvi, Ei ole kyllä mitään etukäteis tietoa niiden säilyvyydestä kuivattuina, mutta yritän silti.

Nyt alkaa silmä luppaseen tässä koneenkin äärellä niin pahasti, että on parempi sanoa godnatt ja painua pehkuihin. Huomenna taas lenkkeillään ja huomisen koululle rundailun jälkeen vaunulenkkisaldoa onkin kertynyt yhteensä jo reilun 40 km. Sanoisinko, että ihan sopevasti ja siitä onkin sitten hyvä aloittaa viikonloppu.

Kolmen kopla

Tänä aamuna saattelin kaikki kolme vanhinta neitiä samaan osoitteeseen eli kesäloman loppu tuli väistämättä tämänkin kolmen koplan eteen. Nuorin näistä neitokaisista aloitti eskarin, keskimmäinen ekaluokan ja vanhin meni jo neljännelle luokalle. Ihan hurjaa, miten nämä vuodet kiitää eteenpäin. Neljä vuotta sitten talossamme oli yksi eskarilainen ja kaksi taaperoa. Nyt puolestaan kolme koululaista ja yksi vauva. Onneksi on sentäs rakas pienokainen pitämässä mulle aamupäivät seuraa, kun kaikki muut ovat opintiellä.

Jännitystä ja siitä aiheutuvaa levottomuutta oli meillä aamulla ilmassa. Perhosia lenteli kaikkien kolmen massuissa, jopa jo kokeneen koulunkävijän eli nelosluokkalaisen massussa. Päivä meni kuitenkin kaikkien osalta hyvin. Tuore ekaluokkalainen oli erityisen innoissaan onnistuneesta päivästä, sillä hänellä oli kotiintuomisina keltanokka-lippis ja ensimmäinen oppikirja läksyn kera. Kirjan päällystys ja läksy piti tietysti suorittaa välittömästi, kunpa tämä innostus jatkuisikin läpi koko hänen koulutaipaleensa.

Kiitollisin mielin laitamme nyt nukkumaan tämän ensimmäisen onnistuneen arkeenpaluupäivän jälkeen. Huomenna jälleen aikainen herätys, joten syytä on hakeutua minunkin jo vällyjen väliin. Ahkera mieheni puurtaa tietysti vielä mökkiprojektin kimpussa ja tänä iltana vuorossa on ollut aurinkopaneelien asennus. Mökki kuulumisia päivittelen tänne blogin puolelle heti, kun saan taas arjen rullaamaan lasten kanssa. Nyt, NATI NATI!