maanantai 18. helmikuuta 2013

"Ihaninta on juuri nyt."




Tai siis ihaninta oli eilen ja viikonloppuna..nooh miksei tietysti myös tänäänkin vaikka onkin maanantai. Elämä on aina ihanaa, kun saa olla terveenä ja on muutenkin kaikki hyvin. Viikonloppu hurahti taas kerran pikakelaus vauhtia urheilun, siivouksen, vierailijoiden ja vierailujen merkeissä. Perjantai-iltana herkuteltiin The Voice of Finlandin siivittämänä, lauantaina siivottiin sekä vierailtiin ja lopuksi kävin vielä lauantai-illan ratoksi 7km juoksulenkilläkin, sunnuntai oli sitten aika pitkälti ulkoilu ja hiihto painotteinen, sillä ensin seurasimme ihanien ystävien kanssa Fäboda-hiihtoja meidän kotimme takapihalta ja iltapäivällä kävin vielä itsekin sivakoimassa tällä samaisella kilpaladulla 16km. Tähän väliin sopiikin siteerata Karim Z. Yskowicz:ä ja todeta, että: "Uuuh iHana somelaine talvi!" ;)









Ihanalta ystävältäni sain eilen herkullista mokkaruutua, anno collectionin mustavalkoraidallisia servettejä sekä kankaisen sydämen tällaisella tekstillä: "Hymy on ikkuna josta näkee että sydän on kotona" ,varustettuna. Todella mieluinen yllätys ja ihan minun "näköiseni", KIITOS Anne you made my day 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää mieltäni!
Tack för din kommentar, det värmer!