perjantai 2. elokuuta 2013

mennyttä.


Tiedän, turhaa kelaa mennyttä
...mutta nyt mä kuitenkin sen teen kera näiden alla olevien kuvien.

Reilun viikon olen pitänyt blogi taukoa vaikka ei sellainen tauko ollut edes ennalta suunniteltu. Tässä nyt vaan taas pääsi käymään näin ja syitä tähän on tietysti turha alkaa edes laittamaan, sillä töitä tekevällä kotiäidillä niitä on varsinkin näin kesäisin monia.
Eiköhän siirrytä nyt niihin kuviin, sillä kuvat kertovat enemmän kuin tuhat, mun turhaa, sanaa [lausetta].

Let´s go!


Kävin eräänä päivänä, kauan sitten, [tai ainakin nyt tuntuu, että siitäkin on jo ikuisuus] ihanien 
ladyjen kanssa hieman shoppailemassa suuressa cityssämme. Mukaani tarttui vakio kaupastani, 
Wautsista, taas kerran uusi mintin koru, ihanan sininen neule ja värikäs kaulahuivi. Love it!





Siskoni kävi perheineen täällä meitä viihdyttämässä ja esittelin heille tietysti ihanan työpaikkani, 
Fäboda Café & Kitchenin. Kävimme höyryävällä tee kupposella ja viilentävällä jätskillä :)




Ja sitten olen tietysti leikkinyt kameralla eli puuhaillut lempi harrastukseni parissa!


Ollaan myös nautittu ihanasta auringon lämmöstä, herkuteltu aamiaisia ulkona ja yksi niistä aamiaisista on ollut soija maitoon tehty puuro kera metsästä poimittujen mustikoiden.



Paljon kaikkea muutakin ollaan tietysti ehditty tekemään ja aika se vaan vyöryy valtavalla vauhdilla eteenpäin.Huoh! Nyt ollaan kuitenkin otettu pieni irtiotto arjesta ja suunnattu autonkeula kohti rakkaita kotimaisemiani eli pohjoiseen ollaan para-aikaa menossa muutamaksi päiväksi.

Ihanuutta. Rentouttavaa. Tilanteen nollausta. Yhdessä oloa. Iloisia hetkiä. Kirppistelyä. Uimista 
ja paljon kaikkea sellaista on taatusti luvassa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää mieltäni!
Tack för din kommentar, det värmer!