perjantai 5. huhtikuuta 2013

Härligt med fredag.



Musta, Tiimarista hankittu, räsymatto toimii istuintyynyn päällisenä.

Tiimarin ruutuvihkosta syntyikin ihana ankka taulu.



Voisinkin jo tässä ihan alussa toivottaa kaikille aurinkoista sekä mieltä ilostuttavaa perjantaita kaikille ja näin perjantain kunniaksi esittelen teille Tiimarin alennuksesta bongatut ihanuudet. 
Voin vain todeta, että: "olin oikeassa paikassa, oikeaan aikaan!" Olen jo jonkin aikaa miettinyt uutta päällistä tv-huoneemme luku/televisionkatselu nurkkaukseen ja se miettiminen päättyi tämän, kuvissa näkyvän, maton nähdessäni. Ostopäätöstäni helpotti hintalapun vieressä komeileva -70% alennuslappu. Alunperin kaavailin päälliseksi tällaista vyö juttua, mutta vöiden päällä istuminen voisi ainakin pidemmän päälle tuntua hieman epämukavalta ja tästä ostamastani, mustasta, räsymatosta löytyy myös hieman nahkaista matonkudetta eli osittain nahkainen räsymatto vei sydämeni 
Räsymaton lisäksi silmiini osui Tiimarissa todella hellyyttävä ankka ruutuvihko ja ruutuvihkon kannesta teinkin sitten loppujen lopuksi yli söpön taulun. Ihanaa saada, tämänkin taulun myötä, vähän lisää väriä tähän koko perheen huoneeseen. Tässä huoneessa vallitsee ihan kunnon värien ja kuvioiden sekamelska eli kaikille perheenjäsenille pitäisi löytyä jotain. Pääväreinä ovat perinteiset musta, valkoinen, harmaa, puun sävyt...ja pirteyttä näihin perusväreihin tuo, pääosin, punaiset ja turkoosit [vaalean siniset] yksityiskohdat.
Hitaasti, mutta varmasti vaihtuu uusi ilme tähän monikäyttöiseen soppiimme!

Nyt minua odottaa muutaman kirppis tavaran tuunaus ja jospas sitten vihdoin ja viimein pääsisin esittelemään teille tuon loppisfynd del. 2:n [tässähän on se del. 1].


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää mieltäni!
Tack för din kommentar, det värmer!