Kiitollinen

Monestakin asiasta olen taas kerran niin kiitollinen!

Eilen saavutin jälleen yhden virstanpylvään tässä raskauteni aikana ja se oli näiden kahden rakkaan hulivilin kevätmusikaaliin pääsy. Illan tähdet olivat myös onnellisia siitä, että koko perhe pääsi nauttimaan kovalla työllä saavutetusta ja erittäin onnistuneesta musikaalista. Eilisen illan jälkeen kevättä on ollut rinnassa vähintäänkin tuplasti ja näkyyhän se jo kuvistakin. Jotenkin tuntuu siltä, että neidit antoivat kaikkensa illan esiintymiselle ja nyt olisi aika jo päästä kirmaileen kesälaitumille. Ankaran harjoittelun ja nappiin menneen esityksen jälkeen on taas vaikeaa muistaa palata normaaliin kouluarkeen ja siitä sainkin kuulla pitkän marmatuksen tänä aamuna.

Kiitollinen kuitenkin olen näistä kahdesta reippaasta koululaisesta, jotka yrittävät kevät väsymyksestä huolimatta parhaansa mukaan jaksaa tsempata vielä nämä viimeiset viikot.

Kiitollinen olen myös, että vatsassa hyörivä hiutale on saanut kasvaa vatsani suojissa ihan ennätyksellisen pitkän ajan. Koskaan en ole raskauksieni kanssa edennyt näin pitkälle, joten viikolle 39 pääsy on ihan huikea juttu mulle. Noin kuusi viikkoa sitten meinasi epätoivo iskeä ja silloin olisin kyllä nauranut päin naamaa henkilölle, joka olisi mulle väittänyt vauvan uiskentelevan vatsassa vielä viikolla 39. Itse asiassa  tasan kaksi viikkoa sitten ollessani äitiyspolilla jälleen tarkkailussa ja varaamassa silloin uutta aikaa tälle päivälle, sanoin suoraa hoitajalle epäilykseni raskauden kestämisestä viikolle 39 asti. Välitin hänelle ensin lääkärin antaman viestin, että seuraava kontrolli tulee laittaa kahden viikon päähän ja samaan hengenvetoon lisäsin myös tämän uuden ajan laittamisen olevan mielestäni turhaa. Olin nimittäin takuuvarma, että olisin siihen mennessä jo synnyttänyt. Kuinka väärässä silloin olinkaan ja hyvä, että uusi aika epäilyksistäni huolimatta kuitenkin annettiin.

Tänään sitten olin kyseisessä ultrassa ja onneksi ei ollut se sama hoitaja paikalla, joka oli siellä silloin kaksi viikkoa sitten. Häneltä olisi voinut irrota hyvinkin huvittava kommentti nähtyään minun astelevan paikalle hieman nolona, vatsa edellisestä käynnistä jälleen kasvaneena. Olin jopa etukäteen miettinyt, mitä vastaisin tässä tapauksessa puolustukseksi, mutta säästyin selittelyiltä tällä kertaa. Piileeköhän minussa pieni paha pessimisti!?

Ultra oli tänään tavallista tapahtumarikkaampi, mutta kotia kuitenkin taas pääsin odottelemaan mitä tuleman pitää. Pureutumatta sen tarkemmin tämän päivän kiemuroihin, totean vain lääkäreiden ja hoitajien tarkkuudessa olevan valtavia eroja. Tänäkin päivänä olen saanut kokea monia eri toimintatapoja, niitä vastuullisia ja vastuuttomia. Toivottavasti asiat menee nyt tästä eteenpäin kuitenkin oikein ja saan parhaan mahdollisen hoidon ihan siihen asti, että pieni nyytti tuhisee kainalossani. Kiitollinen olen kuitenkin tämänkin päivän tapahtumista ja siitä, että äitiyspolilla oli edes yksi tomera hoitaja ja aikaisempaa vastuullisempi lääkäri.

Kiitollinen ja helpottunut olen myös siitä, että huomenna tänne saapuu pohjoisen huoltojoukot pitämään kämppää pystyssä ja neideistä huolta minun ollessa synnärillä. Omat vanhempani tulevat tänne nimittäin yökylään tavallista pidemmäksi aikaa ja tämähän tuo juuri sitä kaivattua turvallisuuden tunnetta.