maanantai 6. maaliskuuta 2017

Kaikki kiva loppuu aikanaan






..ja niin myös meidän hiihtoloma 💙

Arki on nyt palanut ihanan viikon ja viikonlopun jälkeen tuoden taas hiljaisuuden aamupäiviksi meidän torppaamme. Tytöt on kärrätty jälleen kouluun ja pienimmäinen posottelee aamupäiväuniaan ulkosalla kirpakassa pakkassäässä,

Rauhallisesti mennyt viikko huipentui ohjelma rikkaaseen viikonloppuun kera ulkoilun ja ihanaakin ihanamman seuran. Lauantaina sää ei ollut kovinkaan suotuisa, mutta seura kylläkin. Oltiin mökillä sukulaisten parissa, ulkoiltiin ja lämmiteltiin sisällä takkatulen äärellä. Oma isäni uurasti metsän kimpussa raivaten meille sitä kaivattua aamuaurinko näkymää. Hurjasti maisema muuttui parin päivän uurastuksen jälkeen ja ainakin näin talvikuosissa näkymä pikkulammeltakin päin on nyt paljon edellistä parempi.

Eilen käytiin viimeisen hiihtolomapäivän kunniaksi kävellen Mässkärillä monen, monen, muun Jeppisläisen tavoin. Jää kuhisi ulkoilijoita ja onkos tämä nyt mikään ihmekkään, kun ilma oli mitä maininoin koko päivän. Ihan täydellinen loman lopetus kyllä saatiin, kun ihanan d-vitamiini tankkauksen jälkeen saatiin vielä kotisohvalla kirittää hyvässä seurassa suomalainen pronssimitalille Lahden mm-kisojen päätösmatkalla.




Nyt on kuitenkin tosiaan arki taas edessä ja minunkin täytyisi ottaa tästä hiljaisuudesta vaari pureutumalla pariin käännöstyöhön. Keskittyminen on huomattavasti helpompaa nyt kuin hiihtolomaviikolla ja siksi jätinkin kaikki työt suosiolla silloin sivuun. Nyt siis turhat pulinat pois ja töihin eli son moro!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää mieltäni!
Tack för din kommentar, det värmer!