keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joulu Lapissa


Santa Claus is here!



Kotiseuduillani ollaan oltu jo maanantai-illasta lähtien ja eilen käytiin vielä vähän pohjoisempanakin eli Napapiirillä joulupukin luona. Menomatka sinne olikin varsin eksoottinen ja oltiin kuin Napapiirin sankarit konsanaan. Tytöt pääsivät kokemaan Riekko paran sulkasadon tuulilasissamme ja auton ohi lentävän Petteri Punakuonon. Itse emme porokolaria ajaneet, mutta edessä ajava auto kylläkin. Kituvan poron lopetuksen tytöt näkivät, silmät pyöreinä kuin teevadit, auton ikkunan lävitse. Ikimuistoinen menomatka siis Napapiirille ja juoksujalkaa tämä kolmikko kipittikin sitten hetken päästä pukin luokse piirustuksia antamaan. Toivomuslistoja ei enää näin paria päivää ennen jouluaattoa annettu ja onhan tytöt, siis joukon nuorinkin, jo tässä syksyn mittaan ymmärtänyt tämän joulunsalaisuuden. Pukkia ei taidetakkaan tänä jouluna tilata ollenkaan, kun pääsimme Pajakylän joulupukkia jo halailemaan.



Joulumieli palasi välittömästi lähestyessämme määränpäätä. Lumiset tiet ja puut tulivat vastaan toivottaen meidät tervetulleeksi talven ihmemaahan. Onneksi on tämä mahdollisuus tulla tänne viettämään joulua. Pääsee hetkeksi pois kiireen, stressin ja pimeyden keskeltä. Täältä löytyy se oikea joulurauha. Jokaisena iltana ollaan nautittu sopivan kirpsakasta pakkasesta (-15) kuutamokävelyn tai mielumminkin potkuttelun merkeissä. Mieli virkistyy ja voimistuu pakkasen sekä hiljaisuuden keskellä. Nyt olisi tarkoitus lähteä jouluaatonaaton ulkosaunaan, jota mieheni on pikkuhiljaa jo aamusta lähtien lämmitellyt. Ollaan kaikki niin kiitollisia tästä kaikesta.


Rauhallista joulua kaikille!
Önskar er alla en fridfull jul!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää mieltäni!
Tack för din kommentar, det värmer!