tiistai 29. joulukuuta 2015

Kiltti joulupukki


Pari päivää ollaan nyt vietetty kotosalla ja totuteltu elämään täällä ei niin talvisessa Länsi-Suomessa. Parasta kotiinpaluussa oli tietysti se, että sai kaivaa laukkujen kätköistä kaikki joululahjat esille ja toivottaa ne tervetulleiksi meidän kotiamme koristamaan. Olen tänä vuonna ollut ilmeisesti erityisen kiltti, jos miettii kaikkia aattona saamiani paketteja tai sitten joulupukki on vain ollut kiltillä tuulella valmistaessaan pajassaan minun lahjoja. Kuvailin tänään hieman valoisampaan vuorokauden aikaan muutamia sisustuksellisia joululahjojani.



Pukinkonttiin oli eksynyt Marimekon Oiva siirtolaispuutarha -sarjaa, Iittalan Nappula kynttiläjalat, Ib-Laursen kannu ja Majamoon mini tarjotin.

Jopa reissulaukkujen purku tuntui sunnuntai-iltana kivalta, kun sai kaivaa esiin nämä kaikki aarteet ja samantien alkoikin joulutavaroiden heivaaminen takaisin kaapin kätköihin. Uutta sisään vanhaa ulos periaatteella hääräsin maanantain vastaisena yönä täällä kotona. Pitihän mun nyt saada heti tilaa uusille tulokkaille ja heippa hein sanominen joulutavaroille ei tuntunut siinä tilanteessa yhtään pahalta, päinvastoin! Huomattavasti helpompaa nyt hengittää, kun sai osan punaisesta krääsästä kaappiin odottamaan ensi joulua. Tekisi jotenkin mieli heivata tähdetkin ikkunoista samaiseen kaappiin, mutta ehkä yritän tsempata niiden kanssa vielä yli uudenvuoden. Joka vuosi toistuu sama kaava; joulu hiipii sisään jo marraskuun puolivälissä ja ryntää ulos viimeistään vuoden ensimmäisellä viikolla.

On se jännää, kun heti joulun jälkeen alkaa mielessä pyöriin uudet sisustus jutut ja tämän vuoden tammikuussa ajatukset pyöriikin kodin sisustamisen sijaan mökin rakentamisessa. Ihanaa taas mennä kohti valoa, kevättä ja kesää!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää mieltäni!
Tack för din kommentar, det värmer!