torstai 16. maaliskuuta 2017

Pikkututkija




Maailmassa (lue: omassa kodissa) monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.

Tässä ihan parin viimeisen viikon aikana on tämän neitokaisen reviiri laajentunut ihan ällistyttävällä tavalla. Nyt jos koskaan saa pikkututkijan äipällä sekä kaikilla muillakin olla silmät vähintäänkin edessä ja takana. Mm. nämä kuvissa esiintyvät kukat ovat olleet jo useammankin kuin kerran liipasimella ja mullat kerran lattialla. Mullat oli kylläkin kaivettu ruukusta lattialle isukin "valvovan" silmän alla 😉 Itse yritän välttää kaikin keinoin kukkien siirtämistä lattialta korkeuksiin ja sen vuoksi tässä joudunkin suorastaan hengittämään neitokaisen niskaan. Ehkä tämä minun sitkeys palkitaan ja vedän tässä kukkien tutkimis innokkuudessa pidemmän korren. Isosiskot ovat kyllä antaneet kiellettyjen tavaroiden olla suht rauhassa, joten toivoa ei ole vielä menetetty tämän nuormmaisenkaan kohdalla, ei ainakaan vielä 😅
Kukkien lisäksi kellariin johtavat portaat ovat enemmän kuin mielenkiintoiset ja yhtenä iltana viime viikolla tutkija ottikin hieman osumaa niissä. Portti oli unohtunut auki ja mukkelis makkelis mentiin alas puolet portaista. Siinä oli kyllä koko perhe järkytyksissä, mutta onneksi säikähdyksellä selvittiin. Tällaisia tilanteita taitaa valitettavasti tulla vielä tuhansia tämän neidin kohdalla, mikäli vauhti pysyy samanlaisena. Myös isosiskojen loputkin tavarat ollaan jouduttu siirtämään kellarikerrokseen, sillä kaikki pienet nippulat ja nappulat kiinnostaa myös hurjasti. Olihan hän päässyt yhden pienen muovi nappulankin nielaisemaan tässä yks päivä kurkusta alas täysin meidän huomaamatta. Vasta vaipanvaihdon yhteydessä tämäkin asia huomattiin. Nappula oli siis salamatkustanut läpi pienokaisen suoliston ja päätyi lopulta vaippaan. Tässäkin asiassa kaikki päätyi onneksi parhain päin. Kellarikerroksen leikkihuoneen tavarat on tämän seurauksesta siirretty nyt tänne yläkertaan ja näin ollen yläkerta pitäisi nyt olla turvallista aluetta taaperollemme. Tästä leikkihuoneen siirrosta yläkertaan voisinkin kirjoittaa lisää joskus myöhemmin, kera kuvien tietysti.

Kummitätiä taitaa alkaa pikkasen hikoiluttaan tätä tekstiä lukiessa, sillä huomenna tällä pikkututkijalla olisi tarkoitus valloittaa kummitädin ja -sedän nurkat eteläisessä Suomessa. Lähden nimittäin junalla vanhimman ja nuorimman neitokaisen kanssa viikonloppu reissuun pk-seudulle. Ensimmäistä kertaa pääsee juniori kummien luokse ja saapa nähdä onko hän tämän parin päiväisen pyrähdyksen jälkeen tervetullut vielä joskus uudelleenkin. Voi nimittäin olla kämppä myllerretty meidän reissun jäljiltä ihan uuteen uskoon 😂



2 kommenttia:

  1. Just aloin tässä miettimään, että häätyy vissiin alkaa vähän karsimaan romppeita alatasoilta korkeammalle... ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukat, sähköjohdot ja muu elektroniikkaan liittyvä on kyllä teillä tulilinjalla seuraavat pari päivää :D SORRY ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää mieltäni!
Tack för din kommentar, det värmer!