maanantai 8. joulukuuta 2014

Näin meillä, miten teillä?


{Aiemmin kaavailin postaavani uudistuneesta makkaristamme tai kirppikseltä hankituista joulutavaroista, toisin kuitenkin kävi...}

Osittain tällaisissa tunnelmissa meillä vietettiin itsenäisyyspäivää tänä vuonna:
Aamusta iltapäivään kädessäni viuhui maalipensseli ja tasapaino harjoitukset suoritin erikoisen viritelmän nokassa. Kunnon itsenäisyyspäivän jumppatuokio, jonka päätteeksi saimme kaikki nauttia linnanjuhlien katselua vasta, kalklitir -maalilla, maalatulta tv-seinältä.
Harvemmin sitä voi kahden maalikerroksen jälkeen lähes saman tien ruuvata takaisin taulu-tv:n seinään kiinni ja muutenkin palauttaa huonekalut entisille paikoilleen. Kalklitir -maalin kanssa tämä todellakin on mahdollista ja tämä nopeasti kuivuminen sopii tällaiselle kärsimättömälle maalarille paremmin kuin hyvin. Iso hurraa huuto Kalklitir -maalin keksijöille!




Niin, nythän maalasin tällä Kalklitir Nero Special -maalilla jo toistamiseen täällä meillä kotona ja tällä kertaa pääsin suoraan pienen sekoittamisen jälkeen maalauspuuhiin. Mikäli ette ole lukeneet blogiani aikaisemmin tai juuri tätä aiempaa postausta Kalklitir -maalilla maalaamisesta, niin sen postauksen löydätte halutessanne täältä. Eli edellisellä maalaus kerralla sekoittelin tämän maalin kalkista, väripigmentistä ja vedestä. Lopun maalin säilöin kannelliseen 3L:n ämpäriin ja nyt maali oli vain uudelleen vispausta vaille valmis. Kalkki väripigmenttineen oli painunut tietysti pohjaan ja sitä peitti parin sentin vesipinta, ihan niin kuin kaikissa muissakin maaleissa. Kalklitir -maalihan säilyy käyttökelpoisena ämpärissä vähintäänkin vuoden, mutta minun tapauksessani jouduin säilömään maalia ämprissä vain muutaman viikon. Toki maalia jäi vieläkin jäljelle ja se saakin jäädä odottelemaan samaan kannelliseen ämpäriin seuraavaa maalauskertaa varten.




Myös kahvitauot sun muut hassutukset ovat täysin mahdollisia tällä maalilla maalatessa tai ainakin siinä tapauksessa, jos haluaa lopputuloksesta mahdollisimman eläväisen. Mielestäni edellisellä maalauskerralla lopputuloksesta tuli liian tasainen ja nyt annoin maalin ihan tahallaan kuivua epätasaisesti ja sudin maalia vähän sinne sun tänne kuivumisenkin jälkeen. Tällä kaikista tummimmalla kalklitir-sävyllä, Nero Specialilla, epätasaisuuden saavuttaminen ei ole ihan itsestään selvyys, sen olen ainakin saanut huomata tässä maalaamisen tiimellyksessä. Harjoittelu tekee kuitenkin mestarin ja tällä kertaa olen enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen.


Kalklitir {luonnon}-maalilla maalaamisessa on ainakin minun mielestäni todella paljon enemmän positiivisempia asioita, kuin esimerkiksi vesiohenteisella teollisella maalilla maalaamisessa. Suurimmat Kalklitir -maalilla maalaamisen puolesta puhujat ovat {jo aijemmin tässä tekstissä mainittu} NOPEA KUIVIMINEN ja toinen on sitten HAJUTTOMUUS. Lokakuussa olin ihan kurkkua myöten täynnä maalin hajussa asumiseen, kun maalasimme makuhuoneen lattiaamme Betolux aqua -maalilla. Maalihuuruissa jomottavan pääkivun kanssa eläminen ei ole suosikki hommaani ja siltä välttyy, kun maaliksi valitsee ekologisen Kalklitirin. Eihän tämä Kalklitir-maali nyt tietystikkään sovi ihan kaikenlaiseen maalaamiseen, mutta aina kuin vain on mahdollista, niin valintani on tämä maali vastaisuudessa.

Eli näin meillä 6.12.2014, miten tämä samainen päivä sujui teillä?!

Ps. Lisää kuvia tästä aiheesta tai tarkemmin sanottuna lopputuloksesta, tulee myöhemmin.
Ainakin eilen ja tänään on ollut niin sateisen synkkää, että en ole edes viitsinyt kaivaa kameraani esille. Parhaimmat kuvat tästä seinästä saa vasta joskus maaliskuun paikkeilla, kun kovasti kaipaamani valoisuus tulee takaisin. Tuskin jaksan ihan sinne asti odottaa seinän kuvaamisen kanssa, joten saatte varmaan nähdä sellaisia "kakkosluokan kuvia" joskus tässä hetken päästä. 

Kalklitirin kotisivut:

Täältä voi tulla maalia ostamaan ja kaupan päälle saat loisto palvelua:

ja mikäli olet estynyt tulemaan liikkeeseen, niin Kalklitir-maalia voi myös tilata:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää mieltäni!
Tack för din kommentar, det värmer!