torstai 26. maaliskuuta 2015

Kohti pääsiäistä.








Hieman Matti Myöhäsiä ollaan näissä pääsiäisvalmisteluissa, kun vasta nyt laitetaan pääsiäisruoho kasvamaan. Kovasti kuitenkin uskomme ja toivomme ruohon nousevan esille jo ensi viikolla ja ehtivän kukoistukseen ennen pääsiäistä. Eipähän luultavasti tarvitse ainakaan leikata sitä muiden vuosien tapaan. Elmukelmua vain päälle ja reipasta kastelua, niin eiköhän se siitä nousuun lähde. Lapset vastasivat täysin tämän vuoden pääsiäisruohon istutuksesta ja tänä vuonna he laittoivatkin kasvamaan sekä ohran siemeniä sekä perus rairuohoa. Lasilautasille tytöt taiteilivat omat linnunpesät eli kananmunankuoren puolikkaisiin laitettiin pääsiäisruoho itämään ja höyhenet munankuorten alla tuo sitten sitä linnunpesän tuntua. Saapas nähdä minkälaiset pääsiäistiput pesistä kuoriutuukaan pääsiäiseksi, hih!





Tyttöjen puuhastellessa rairuohon kimpussa, tämä äippä leipasi sokerittomia mustikka muffinsseja. Reseptin sain isosiskoltani, mutta muuntelin sitä hieman itseni näköiseksi. Sokerin korvasin stevialla, vehnäjauhon graham-jauhoilla ja vehnäleseet kauraleseillä. Ihmeen hyviä kyllä tuli ja isoin juttu oli se, että tytöillekin maistui nämä muffinssit. Näitä täytyy leipoa joku kerta vielä uudelleenkin. Leipomisen lisäksi kuvailin uusimpia kirppis löytöjäni eli kahta koria ja emalimukia. Olen nyt vakaasti päättänyt alkaa kerätä sinisävyisiä emalimukeja mahdollista mökkiä varten ja toivonkin löytäväni niitä pian lisää roppakaupalla. Nämä 3 löytöäni maksoi hurjat 0.50€ kipale eli yhteensä näihin upposi 1,50€, ei paha ollenkaan.

Huomenna perjantai, huh, ompa vaan ihanaa. Toivotan perjantain ja viikonlopun niiiiin tulleeksi. Iso plussa olisi kyllä se, että säät suosisivat myös viikonloppuna. Vähän on kait luvattu taas huonompaa säätä, mutta itse olen ainakin laittanut aurinkoisen sään tilaukseen. Haaveissa olisi päästä lauantaina mökkitontille ahertamaan kera aurinkoisen sään.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää mieltäni!
Tack för din kommentar, det värmer!