maanantai 11. tammikuuta 2016

Talvinen Yttre Bergskär





Eilen korkattiin talvisesonki mökkitontillamme reippaassa miinus asteessa. Laitettiin tupla kerrokset vaatteita päälle ja ajateltiin positiivisesti, "kyllä täällä tarkenee". Kaikesta positiivisuudesta huolimatta kaikilla kävi kyllä mielessä valmiiksi rakennettu lämmin mökki ja takkatulen rätinä. Sellainen on nyt vielä toistaiseksi haavetta, mutta toivottavasti jo vuoden päästä haaveet ovat käyneet toteen. Sitä lämmintä mökkiä odotellessa täytyy näin sydäntalvella tyytyä höyryävään mustaviinimarjamehuun ja niihin lämpökerrastoihin.



Kauniit ovat maisemat näin talvellakin ja pakkasta uhmaten uskaltauduin vetäseen kamerankin esiin ja räpsimään muutaman kuvan. Onhan se oikeastaan ihan kiva, että meillä on nämä kaikki neljä eri vuodenaikaa. Kaikki vuodenajat ovat kauniita omalla tapaa, vaikka nyt en voi kyllä väittää ettenkö kaipaisi kauneista kauneinta keskikesää. Kesä ihminen, kun olen ja mitä luultavammin syntynyt väärälle pallonpuoliskolle ;)

Toivottavasti saamme viettää näissä maisemissa monta ihanaa ja aurinkoista kevät päivää. Täytyykin siis toivoa nyt kuitenkin kaikesta huolimatta niitä purevia pakkasia, että jäät tulisivat mahdollisimman kantaviksi ja olisivat vielä maaliskuussakin kantavat. Mikäs sen mainiompaa kuin nauttia kevät auringosta jäällä hiihtäen tai no minun osalta se hiihtäminen voi jäädä aika vähiin kasvavan massun vuoksi, mutta aurinkoa olen silti kiinnostunut ottamaan. Niin ja kantavat jäät tarkoittaisivat myös sitä, että saisimme vaivattomammin kaiken tarpeellisen rakennustavarankin tontillemme. Eli sitä jään paksuuntumista odotellessa!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää mieltäni!
Tack för din kommentar, det värmer!