lauantai 11. kesäkuuta 2016

Hetki


Pieni H E T K I omaa aikaa.


Mieheni lähti neljän neidin kanssa mökkitontille. Vauva ei kuitenkaan ole yksi heistä vaan hän pitää seuraa vaunulleen nukkuen ulkona passelissa kesäsäässä. Yksi neljästä rakennusapulaisesta on siskontyttöni eli hyvin on miehelläni asiat vaikka minä ja perheen kuopus ei vielä päästykkään pitämään hänelle seuraa saarelle. Mökin rakennusprojektista ei olekkaan pitkään aikaan ollut mitään mainintaa täällä blogin puolella. Ei ole oikeastaan ollut mitään dokumentoitavaa, sillä en ole itse päässyt paikan päälle kuukausiin. Hirmuisesti on saarella kuitenkin tapahtunut kaikenlaista viime käyntini jälkeen ja ensiviikolla rakennusmiehet pääsevät vihdoin aloittamaan varsinaisen rakentamisen. Mökin perustukset mieheni on muun muassa yhdessä isäni kanssa valanut jo silloin, kun itse vietin aikaa synnärillä pikku käärön kanssa. Kova kaipuu on itsellänikin päästä sinne, mutta rintatulehdusriskin vuoksi en uskalla sinne vielä lähteä. Ulkoilmaimetys ei oikein tuulisella merenrantatontilla innosta. Rynnistän paikalle heti mökin rakentamisen ollessa sillä mallilla, että pääsen tuulensuojaan imettämään ja siihen ei luulisi menevän enää kovin kauaa. Se joka odottaa jotain hyvää, ei odota koskaan liian kauan. Tämän yritän pitää itselläni mielessä, että odotus ei kävisi liian tuskaiseksi.

Niin, siis itselleni tarjoutui pieni hetki omaa aikaa ja osan siitä ajasta vietin kera mieheni leipoman suklaakakun, kahvikupposen ja tuoreen mama-lehden. Lenkilläkin ehdin käydä samalla, kun laitoin pienokaisen nukkumaan. Edelleenkin hän vetelee sikeitä vaunuissa, joten seuraavaksi taidan viettää omaa aikaani kotitöiden parissa. Kotitöitä on tullut laiminlyötyä nyt kuukausi tolkulla, kun ensin jouduin luistamaan niistä verenpaineen vuoksi ja nyt imettäminen vie niin paljon aikaa. Eli eipä tässä koneella nyt kannate sen enempää kallisarvoista aikaani kuluttaa vaan parempi siirtyä alakertaan pyykkivuorta selvittelemään.


Takaisin T O D E L L I S U U T E E N siis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää mieltäni!
Tack för din kommentar, det värmer!