torstai 9. kesäkuuta 2016

Ylieilen



Tunnelmia ylieilisestä, niin kuin tuleva eskarilainen asian ilmaisisi. Ylieilen on tietysti yhtä kuin toissapäivänä. Lasten suusta kuulee välillä mitä hauskimpia tokaisuja ja kaksikielisyys vain rikastuttaa meidän lasten sanavarastoa, tehden siitä spesiaalin.

Ylieilen meillä oli varsin hilpeä tunnelma ja aurinkoisella säällä oli tietystikkin suurikin merkitys tähän tunnelmaan. Eilen ja tänään on hilpeys ollut kaukana. Puuh, sanonpa vaan ja samalla toivon tämän päivän olevan jo pulkassa. 
Eilinen päivä vielä niinkin menetteli, kun sade myrskytuulineen saapui vasta illaksi. Tänään ei olla astuttu jalallakaan ulos tuulen riepoteltavaksi saati sitten lenkkeilty. Tämä sisällä kököttäminen on raastanut meidän kaikkien hermoja ja vauva on pysynyt hiljaisena oikeastaan vain sylissä. Tämän päivän aikana haba mun oikean puoleisessa kädessä on varmaan kasvanut ainakin sentin, hehhee. No jos ei sitä, niin lihasjumit  joka puolella kroppaa on ainakin täys fakta. Siedettävät ulkoilusäät on meille henkireikä, sillä silloin arki sujuu mutkattomasti. Vauva nukkuu tuntitolkulla ulkona vaunuissa tämän päiväisen viiden minuutin sijaan.


Toivottavasti huomenna saadaan nauttia sateettomasta sekä vähemmän myrskyävästä säästä ja päästäisiin jälleen välttämättömälle happihyppelylle näihin kauniisiin lähiseudun maisemiin. Tällaisissa maisemissa, aurinko säällä ja omien lasten seurassa ei voi olla muuta kuin onnellinen.
Toivottavasti näin kylmää säätä ei ole myöskään enää tänä kesänä luvassa. Nämä pari viimeistä päivää on ollut syksysäätäkin kylmempiä ja helteet olisivat enemmän kuin tervetulleita, niin pääsisivät tytötkin nauttimaan kesälomastaan täysin siemauksin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää mieltäni!
Tack för din kommentar, det värmer!