torstai 7. heinäkuuta 2016

Päivän pelastus




Mietinpä vaan että mitähän tästäkin päivästä olisi tullut, jos kuvissa uuden piponsa kanssa esiintyvä neitokainen ei olisi käyttäytynyt tänään niin esimerkillisesti. Ei varmaankaan yhtään mitään, sillä kapuloita rattaisiin on heittänyt yhä vain jatkuvat sadesäät kera peruuntuneen neuvolalääkäriajan.

Aamulla tosiaan stressasin neuvolalääkäriin lähtöä ja kiireellä huristelin autolla kohti keskustaa. Päästyäni viimein paikalle pikkuystäväni kanssa ja odoteltuamme aulassa 45 min, saimmekin kuulla sen olevan täysin turhaa. Mitään meidän lääkäriaikaa ei ole heidän tietoihinsa merkitty. Ainoa todiste meille kuuluvasta ajasta oli pikkuneidin neuvolakortissa. Sen ajan oli joku toinen sitten onnekkaasti saanut ja meille osoitettiin ulko-ovea. Pitkään aikaan ei ole mikään ottanut niin pattiin kuin tämä täysin turha reissu neuvolaan tänään.

Peruuntuneesta ajasta aiheutunut kiukku laantui onneksi hieman onnistuneen shoppailurundin ansiosta. Pikkuneiti oli oikein kiva shoppailukamu ja kivasta käyttäytymisestä hän saikin palkinnoksi uuden Moda Kidz;n pipon Home Fun -lastenvaateliikkeestä. Ajatella, että meidän oma pikkunyytti on  kasvanut kuudessa viikossa jo niin paljon, että ensimmäinen pipokin on mennyt pieneksi ja oli aika ostaa uusi isompi pipo. Appelsiinin  kokoinen minipää on kasvanut ainakin 4cm 

Tämä ainainen sade sai mielen matalaksi jo ennen neuvolalääkäriajan peruuntumista ja epäonnistuneen neuvolakeikan jälkeen ajattelin, että tästä päivästä ei tule kyllä yhtään mitään. Onneksi se osottautui kuitenkin vääräksi. Pikkuneiti on nukkunut uuden piponsa kanssa ulkona vesisateessa tänään paremmin kuin pitkään aikaan ja tämä äippä on näin saanut enemmän sitä tarpeellista omaa aikaa.

Nyt olemme kuitenkin kärsineet tästä koleasta syksysäästä keskellä heinäkuuta ihan tarpeeksi ja ottaisimme avosylin vastaan kolean heinäkuun sijasta helteisen heinäkuun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää mieltäni!
Tack för din kommentar, det värmer!