keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Ratkiriemukas jälleennäkeminen


Siellä se meidän rakas mökkimme häämöttää 
 Voihan ihanuuksien ihanuus!


Sunnuntaina pääsimme vihdoin lähes neljän kuukauden tauon jälkeen jälleen mökille. Vasta mökille päästyämme tajusimme, kuinka kova ikävä meillä kaikilla tätä paikkaa on ollutkaan ja mökki ympäristöineen paljon ihanampi kuin muistimmekaan. Meidän oma smultronställe 
 Jälleennäkeminen oli enemmän kuin ratkiriemukas!




Voi, näihin maisemiin ja tähän yksinkertaiseen, mutta meidän silmissä niin kauniiseen mökkiimme voisin vaikka muuttaa ihan kokonaan. Meidän 10-vuotias, remonttia kipeästi kaipaava, kotimme kalpenee tämän rinnalla ihan täysin. Ei auta kuitenkaan muu kuin odottaa kesän lämpöä ja lasten lomaa koulusta, ennen kun pääsemme viettämään pidempiä aikoja saaristossa. Mökillä vallitsee ihan joka paikassa juuri sellainen ihana rauha ja ennen kaikkea, yhdessä olo. Mulla on kyllä vahvasti sellainen kutina, että ensi kesänäkään ei tarvitse meidän keksiä kovin kummoisia kesälomareissuja. Näissä maisemissa vierähtää kesäloma nimittäin ihan heittämällä 






Näin rennon letkeissä tunnellmissa kului meidän Runeberginpäivämme ja ensi sunnuntaina olisi toiveissa päästä jälleen näihin maisemiin haaveilemaan tulevasta kesästä. Ihan hurjastihan meillä on vielä jokapuolella tekemistä, niin mökin kuin pihankin suhteen. Mistään ei kuitenkaan vedetä stressiä, sillä pääasia on, että meillä on katto pään päällä ja yöpyminen mökillä mahdollista. Pikku hiljaa, omien voimavarojen sekä ennen kaikkea taloudellisen tilanteen mukaan, edetään tämän projektin suhteen. Kuvia karttui kameraan tältäkin pikavisiitiltä aika läjä, joten ens postauksessa luultavasti vielä lämpöisiä tunnelmia mökkimme sisäpuolelta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää mieltäni!
Tack för din kommentar, det värmer!