maanantai 4. huhtikuuta 2016

Tulppaanit ystävältä




Pikaisesti tulin toivottamaan, ihanalta ystävältä saatujen tulppaanien kera, oikein lämpöisän aurinkoista maanantaita ja koko huhtikuun ensimmäistä viikkoa kaikille 

Tästä viikosta on ainakin odotettavissa oikein extra ihana. Luvassa on etenkin loppu viikkoa kohden oikein kivoja juttuja, eikä tässä alkuviikossakaan ole mitään valittamista. Alkuviikko menee kotona puuhaillessa ja mitä luultavammin Chalk Paint maalauksen merkeissä. Keskellä viikkoa menen ekologiselle kampaajalle uutta kevät lookkia luomaan, ihan niin kuin jo aikaisemmin täällä mainitsin. Viikonlopuksi on sitten suuntana jälleen kerran eteläinen Suomi. Pitää vielä yhden kerran päästä nauttimaan rakkaan ystävän seurasta ennen pikku nyytin tuloa. Tokihan reissut sinne jatkuu yhdessä nyytkinkin kanssa, mutta sitten meitä on kaksi matkustajaa. Eihän se ole tietysti verrattavissa siihen, kun yksin pääsee liikenteeseen. Tilanne on sitten varmaan ihan eri. Kaikkeen kuitenkin tottuu ja pääasia on, että matkat myös rakkaan ystävän luo jatkuu!

Nyt Lenas Shopiin pikaisesti moikkaamaan ja sopimaan yhdestä huhtikuun puolessa välissä tapahtuvasta jutusta. Siitäkin varmaan lisää täällä vähän lähemmin tai oikeastaan tarkkaan ottaen jo ensi viikolla. Huija, kun aika meneekin nopeaa. Ens viikollahan on jo se huhtikuun puoliväli. En oikein meinaa nyt pysyä kärryillä yhtään.

Kuulemisiin 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää mieltäni!
Tack för din kommentar, det värmer!