maanantai 20. huhtikuuta 2015

Synttärijuhlat osa 1.


R U U S U T osana kattausta

Näitä viime perjantain synttärijuhla kuvia on kertynyt niin paljon, että ajattelin jakaa ne kahteen eri postaukseen. Ensimmäisessä osiossa hieman koristusta sekä kattausta ja toisessa osiossa ollaankin sitten herkkulinjalla, namii!

Y L L Ä T Y S P U S S I T tällä kertaa eteisen seinällä


lasisista S M O O T H I E -pulloista luomu mustikkamehua.


Valmiiksi katettu pöytä odottaa pikku juhlijoita

Pöytä tyhjennetty herkuista, hyvin näytti maistuvan!

Tänä vuonna tarjottiin juhlijoille tosiaan ensin tacoja ja sitten herkkuja. Tästä johtuen kattauksessa oli kaikille tupla määrä lautasia. Posliinilautasten sijaan käytössä oli todella käytännölliset muovilautaset. Kattaus kahdessa eri osassa toimi todella hyvin, vaikka sitä alussa vähän epäröin. Heti vieraiden tultua, saivat he käydä käsiksi tacoihin. Kun tacot olivat massuissa, oli lahjojen avaamisen vuoro ja extra numerona vielä pöytäliinan koristelu. Tästä pöytäliinakoristelu-ideasta minun on muuten kiittäminen rakasta isointasiskoani ja isääni. Koristelun ansiosta minulla oli siis hyvää aikaa korjata taco tarjoilut, ylimääräsine lautasineen, tällä välin pois. Pöytäliinan valmistuttua laitoimme sen ja herkut pöytään. Juhlijoiden itse koristelema pöytäliina oli mukana vasta tässä jälkimmäisessä kattauksessa ja tämä mahdollisti sen, että sain rauhassa korjata ensimmäisen kattauksen pois. Hyvin näytti herkut pieniin masuihin uppoavan, sillä pöytä oli aikalailla tyhjä kaikkien ollessa valmiita.

Loppu aika meni sitten leikkien tiimellyksessä ja voin sanoa, että oli oikein onnistuneet juhlat tänäkin vuonna. Saapa nähdä millaiset kutsut järjestetään ensi vuonna, kun esikoinen täyttää pyöreitä vuosia. Onneksi tässä on vuosi aikaa miettiä niitä bileitä, heh!

Kattauksessa myös mukana vieraiden ja synttärisankarin taiteilema pöytäliina K E R T A K Ä Y T T Ö lakanasta.
Pöytäliina, joka jää M U I S T O K S I  

O H I ON, ensi vuonna uudestaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää mieltäni!
Tack för din kommentar, det värmer!