tiistai 19. huhtikuuta 2016

Annie Sloan Chalk Paint B-day Party osa 3



Tässä on nyt sitten Annie Sloan Chalk Paint -syntymäpäiväjuhlien kolmas ja samalla viimeinen osa. Niinhän se on, että kaikki hauska loppuu aikanaan. Itse juhlathan päättyivät jo tietysti samaisena iltana eli perjantaina, mutta tässä on nyt mennyt koko viikonloppu ja vielä eilinen maanantaikin tunnelmoidessa nappiin menneitä juhlia. Toivon todellakin saavani vielä tulevaisuudessa mahdollisuuden järjestää tällaiset vastaavanlaiset synttärijuhlat.


Pikku juhlijoiden keskittyessä herkutteluun, ehdin itse hieman kuvailemaan ennen -kuvia heidän maalattavista esineistä. Yleensä maalattavien kohteiden ennen -kuvaaminen tahtoo jäädä unholaan, mutta juhlijoiden käyttäytyessä niin esimerkillisesti, jäi minulle paljon ylimääräistä aikaa ja sen ajan käytän lähes poikkeuksetta valokuvaamiseen.

Ihan kuten jo edellisessä postauksessa mainitsinkin, niin herkuttelun jälkeen juhlijat siirtyivät ateljeen puolelle lahjojen jakoon ja mä sillä välin putsasin keittiön likaisista kertakäyttöastioista. Kaikkien osapuolten ollessa valmiita, pääsimme siirtymään illan ykkös päänumeroon eli Annie Sloan Chalk Paint -maaleilla maalaamiseen.

Jokainen pikku neiti oli ottanut kotoa mukaansa pienen sisustuselementin, jonka he sitten saivat maalata haluamallansa värillä. Maalaus kohteina oli mm. puulaatikko, valokuvaraameja, pieni jakkara, kukkaruukku jne. Jokainen sai siis itse valita ihan vapaasti oman pikku purkin (1dl) itselleen, jonka he saivat pensselin lisäksi ottaa mukaansa kotiin. Etukäteen ajattelin eri vaaleanpunaisten sävyjen olevan kovassa huudossa, samoin myös liila sävytteisten värien. Väärässä kuitenkin olin, sillä sävyjä valittiin ihan laidasta laitaan ja kaikki 8 neitiä valitsivat yllättäen jopa erit sävyt itselleen. Tämä juuri tekeekin lasten kanssa työskentelemisen niin mielenkiintoiseksi, kun mikään ei ole ennalta arvattavissa. Lapset ovat niin spontaaneja ja mielikuvitus on lähes rajaton.




Lasten loistavasta mielikuvituksesta ja spontaanisuudesta kertoo jotain myös, illan päätteeksi taiteiltu, kangastaulu. Taulu, josta myöskin jo ehdin mainitsemaan aikaisemmassa postauksessani. Kaikkien saatua oma sisustuselementtinsä maalattua valmiiksi ja niiden kuivuessa lattialla, nostin pöydälle tyhjän valkoisen kankaan. Kerroin lapsille, että he saisivat ihan vapaasti suunnitella ja toteuttaa synttärisankarille taulun. Työvälineinä oli kankaan lisäksi jo aikaisemmin valitut pienet maalipurkit, mustat kangastussit ja neitien omat sormet. Inspiraatiota he saivat tosiaan halutessaan etsiä askartelukirjasta, josta myös taisin jo mainita aikaisemmassa postauksessani. Pitkään ei kyllä inspiraatiota etsitty, eikä suunnitteluunkaan pahemmin aikaa käytetty vaan sormet alkoivat viuhua maalipurkeissa sekä kankaalla hyvinkin vauhdikkaasti heti lähtölaukauksesta. Tämä kangastalun teko taisi olla jopa aikaisempaa maalaus-sessiota mieluisampi, sillä niin antaumuksella koko tyttö kööri taulun kimpussa ahersi ja aikakin meillä meinasi loppua kesken. Parasta tässä kangastalun teossa oli lienee se, että maalia sai sutia kankaalle omilla sormillaan ja mitään rajoitteita ei lopputuloksen suhteen ollut. Sormenjälki-ukkeleita sai syntyä kankaalle ihan miten päin hyvänsä ja kangastusseilla viimeisteltiin sormenjälkiin vapaamuotoiset kasvot.

Nyt jälkeen päin ajateltuna juuri tämäkin hetki olisi pitänyt filmata, sillä neitien ilakointi oli niin antoisaa katsottavaa. Voi sitä naurun ja kikattelun määrää.







Taulusta tuli erittäin onnistunut ja synttärisankari on syystäkin ylpeä omasta sekä ystäviensä kädenjäljestä. Taulun lisäksi koko ilta oli mielestäni varsin onnistunut. Enkä taida olla edes ainoa tätä mieltä oleva, sillä osalta lapsista ja heidän vanhemmiltaan olen myös saanut kuulla positiivista palautetta sekä kiitosta juhlien järjestämisestä.

Tällaisia Annie Sloan Chalk Paint -syntymäpäiväjuhlia ei ole aikaisemmin järjestetty, ei ainakaan täällä Pietarsaaressa ja niinpä voikin sanoa meidän toimineen eräänlaisina koekaniineina. Juhlien aikana laitoin merkille muutaman hyvin oleellisen asian niiden onnistumisen suhteen. Ehdoton juhlijoiden maksimimäärä on omasta mielestäni 10 henkilöä. Ainakin, kun kyseessä on 10 vuotiaat lapset. Meidän synttäreillemme osallistui loppujen lopuksi 8 henkilöä, kun 3 kutsutuista eivät päässeet tulemaan. Tämä 8 henkilön ryhmä oli mielestäni todella ihanteellinen, sillä itselläni jäi hyvin aikaa jokaisen lapsen auttamiseen. Apuahan he tarvitsivat esimerkiksi maalipurkin huolellisessa sekoittamisessa sekä pensseleiden pesussa.  Mikäli syntymäpäivä juhlia haluaisi järjestää pienemmille kuin 10-vuotiaille, suosittelisin vieläkin pienempää (6 hlön) ryhmää. Ainakin, jos paikalla on vain yksi aikuinen heidän apunaan. Mitä pienempi ryhmä, sitä antoisampaa juhlissa tietysti kaikkien osalta on. Jokainen lapsi on kuitenkin erilainen ja 10 erittäin ahkeraa, maalauksesta kiinnostunutta,  vanhempaa (10v+) lasta voi myös aikaansaada erittäin antoisat juhlat.

Todella positiivista näissä juhlissa oli myös se, että juhlat sai järjestää muualla kuin kotona. Itse koin nämä juhlat paljon stressittömämpänä kuin kotona järjestetyt juhlat. Tämä stressittömyys sopikin minun tämän hetkiseen elämäntilanteeseeni todella hyvin, sillä raskauden loppu viikot ovat tuoneet huolta tullessaan. Verenpaine alkaa olla nyt sellaisissa lukemissa, että kaikenlaista ylimääräistä stressiä on syytä välttää ja levätä täytyy mahdollisimman paljon. Olenkin niin kiitollinen, että nämä juhlat sattuivat juuri tähän hetkeen. Stessittömyyden lisäksi oli myös paljon inspiroivampaa saada järjestää juhlat tällaisessa pienessä puutalo atljeessa. Koin valokuvaamisen sekä muun valmistelun tuplasti hauskemmaksi.


Mikäli olet itsekin kiinnostunut vastaavanlaisista juhlista älä epäröi ottaa yhteyttä Lenas Shopiin. Sieltä saat lisätietoa kaikesta tarpeellisesta.

Lenas Shop on nyt myös avannut kokonaan uudet Facebook-sivut Lenas Workshopia varten ja instagram-sivut myös. Käy ihmeessä tykkäämässä sivuista, niin saat ajankohtaista tietoa Annie Sloan Chalk Paint -maaleista ja tulevista kursseista.

Aikaisemmat Annie Sloan Chalk Paint B-day Party postaukseni löydät täältä ja täältä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää mieltäni!
Tack för din kommentar, det värmer!