perjantai 17. kesäkuuta 2016

Babynest


Näiden ylisöpöjen pikku varpaiden omistaja on tänään jo neljä viikkoa vanha 

Ihan uskomatonta, että neljä viikkoa sitten perjantaina, tähän kellonaikaan, nämä jalat vispasivat vatsani uumenissa. Siis jo kuukausi kulunut synnytyksestä ja minusta tuntuu, että ihan vastahan istuin mieheni kanssa synnytyssalissa ja odottelin jännittyneenä kipeiden supistusten alkamista. Esikoiseni oli Vaasassa Stafettkarnevaaleissa ja lähetteli sieltä kuvia meille Whats appin kautta. Omat vanhempani pitivät huolta kodistamme sekä 7 ja 6-vuotiaista prinsessoistamme. Ulkona oli lämmintä, kesä oli tullut. Kaikesta tästä on jo neljä viikkoa aikaa, hurjaa!




Itseasiassa ajattelin kyllä tämän kertaisessa postauksessa kertoa Babynestistä, ihan niin kuin otsikko kertoo. Jotenkin vain ajatukset karkasivat, varvaskuvan johdosta, kuukauden takaisiin tunnelmiin. Hetket, jotka muistan kuin eilisen.

Babynest eli vauvanpesä on Brio vaunujen lisäksi yksi tarpeellisimmista hankinnoista. Ilman Brio vaunuja ja tätä Babynestiä arjestamme ei tulisi varmaan yhtikäs mitään. Päivisin pienokainen tuhisee ulkona vaunuissaan ja yöunet hän puolestaan nauttii minun ja mieheni välissä omassa pienessä pesässään. Olen kaikkien lasteni kohdalla halunnut pitää heidät öisin vierelläni muutamat ensi kuukaudet. Olen kuitenkin aina ollut vähän peloissani, että mieheni pyörähtäisi unissaan meidän keskellä nukkuvan pienokaisen päälle. Nyt ei kuitenkan tarvi sitä pelätä, vaikka vauva nukkuukin välissämme. Hän nimittäin nukkuu välissämme omalla korkea reunuksisella patjallaan. Reunat suojaavat vauvaa juurikin tältä päälle pyörähtämiseltä ja tuo muutenkin sitä samaa turvallisuuden tunnetta, mitä vauva sai kokea vatsassani. Enää ei tarvitse vauvaa kietoa kapaloihin nukkumaan vaan tämä huippu kätevä Babynest ajaa vähintäänkin saman asian. Patjan kokoa voi hieman säädellä kiristysnauhojen avulla. Nyt vauvan ollessa niin pieni, olen vetänyt näistä naruista pesän mahdollisimman pieneksi ja myöhemmin voin vain höllentää kiristystä. Tätä vauvanpesäähän voisi käyttää vaikka 24/7, sillä sen voi laittaa esimerkiksi vaunuihin, pinnasänkyyn ja ihan mihin vain haluaakaan asettaa vauvan nukkumaan. Itse en halua kuitenkaan Babynestiä käyttää ihan koko aikaa, sillä haluan vauvani heti alusta oppivan tietynlaisen rytmin. Meillä se rytmi on sellainen, että päivisin tosiaan nukutaan sään salliessa vaunuissa ulkona ja yöunet nautitaan Babynestissä meidän parisängyssämme. Uskoisin tällä tavoin vauvan hyvin äkkiä oppivan oikeanlaisen vuorokausirytmin ja tämä tietysti helpottaa arkeamme.

Suosittelen Babynestiä kyllä kaikille vauvaperheille ja samalla toivotan myös oikein ihanaa perjantaita, sateesta huolimatta 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää mieltäni!
Tack för din kommentar, det värmer!