tiistai 1. marraskuuta 2016

Hei marraskuu



Ensimmäinen marraskuun päivä alkaa olla pulkassa ja hyvä niin, sillä tämä ilta on taas ollut aikaisempien iltojen tavoin piiiiiitkän pitkä. Lapsille on täytynyt kehitellä yhtä sun toista tekemistä, jotta silmät pysyisi heillä auki. Eilen autoiltiin, tänään korkattiin glögikausi ja saunoteltiin pitkän kaavan mukaan. Mitähän kaikkea sitä joutuuki vielä tässä talven mittaan keksimään noiden iltaunisten tyyppien päänmenoksi. Noh ehkä ensilumi sataisi maahan pian tuoden edes hiukkasen valoisuutta tähän marraskuun pimeyteen ja samalla meille myös vähän virkeämpiä iltoja. Lapset ovat odottaneet jo varmaan syyskuusta lähtien ensilumen saapumista ja sitä tämä esikoiseni taiteilema tämän kuun muisti(liitu)taulu -kuvakin esittää. Taiteilijan mielestä marraskuu ja ensilumi kuuluvat yhteen. Meillä on muodostunut tavaksi koristella alakerran eteisen liitutauluseinä ajan hengen mukaiseksi eli jokaisen kuukauden alussa mietitään, mitä kyseiseen kuukauteen kuuluu ja joku lapsista sitten toteuttaa tämän seinälle. Piirroksen lisäksi liitutaululle kirjoitetaan tietysti kaikki kuukauden tärkeät tapahtumat muistiamme virkistämään. Toki liitutalun kuukausi piirrustus muuntautuu joskus hetkellisesti esim, ravintolan ruokalistaksi tai koulun liitutauluksi. Tämä eteisen liitutauluseinä on kyllä ollut ihan nappi keksintö, sillä se on ollut tässä vuosien mittaan niin ahkerassa käytössä. Lapset nauttivat, kun sen voi ottaa osaksi melkeinpä mitä tahansa leikkiä ja ihan täydellistähän on leikkihuoneen sijaitseminen liitutauluseinän naapurissa.



Tätä liitutaulun ensilumi aihetta lukuunottamatta kotimme sisustus on vielä hyvin syksypainotteinen kaikkine syksyisine värineen, eikä minua inspiroi kyllä pätkääkään sekoittaa joulunpunaista joukkoon mukaan. Edelleenkin joulu tuntuu vielä niin kaukaiselta ajatukselta, vaikka kuukauden päästä ikkunoissa pitäisi jo komeilla tähdet ja seinällä lapsokaisten joulusukat. Huhheijakkaa! No ehkä ahkera glögin juonti saa minutkin lämpenemään joulun tulolle ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää mieltäni!
Tack för din kommentar, det värmer!